» Tiedotteet » Työehtosopimusneuvotteluissa tulee olla halua neuvotella

Työehtosopimusneuvotteluissa tulee olla halua neuvotella

12.02.2018

Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen neuvotteluosapuolet kokoontuivat 12.2.2018. Työnantaja oli valmistellut uudet tekstiesitykset. Esityksissä oli huomioitu uusia palkansaajapuolen esittämiä tavoitteita. Neuvotteluvalmius oli ja on hyvä. Palkansaajajärjestöt eivät kuitenkaan olleet valmiita neuvottelemaan päivitetyistä tekstiesityksistä.

Palkkausjärjestelmän uudistaminen on ollut kahtena edellisenä kautena työryhmävalmistelussa. Kyse ei ole uudesta asiasta. Nykyistä palkkausjärjestelmäesitystä on neuvotteluiden aikana edeltänyt lukuisia esityksiä. Uusissa esityksissä on aina huomioitu palkansaajapuolen toiveita aiempaa kattavammin. Nyt on aika päästä uudistamisesta neuvotellen ratkaisuun.

Molemmilla osapuolilla tulisi olla tahtotila neuvotella työehtosopimuksen sisältöjen kehittämisestä, mikä pitää sisällään niin palkansaajapuolen kuin työnantajapuolen esityksiä. Kun niistä on saavutettu riittävä yhteisymmärrys, voidaan myös korotusprosentteja arvioida osana kokonaisuutta.

Lisätietoja:

Anne Somer p. 050 345 2134
Työmarkkinajohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Koulujen ja oppilaitosten loma-ajat​

Lue lisää...

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tutkimuksen ja opiskelun perusteella​ 

Lue lisää...