Ennakointikatsaus: Mitä jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen?

Sitran ennakointikatsaus käsittelee nuorten (15–29-vuotiaat) tulevaisuususkoa yhteiskunnallisena, tulevaisuutta määrittelevänä kysymyksenä. Ennakointikatsauksessa esitetyt havainnot perustuvat Sitran asiantuntijoiden taustatyöhön, nuorten haastatteluihin, sidosryhmäkeskusteluihin sekä taustakirjallisuuteen.

Tiedä ainakin nämä Sitran ennakointikatsauksesta:

Nuorten tulevaisuususko ohjaa esimerkiksi opintoihin, työuraan ja perheen perustamiseen liittyviä elämänvalintoja, joilla on huomattavia ja pitkäkestoisia vaikutuksia yhteiskunnan uudistumiskykyyn ja elinvoimaan.

Nuorten tulevaisuususko ei ole romahtanut, mutta enää sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Haastetta lisää se, että nuorten tulevaisuususkoa koetellaan tulevaisuudessa yhä voimakkaammin.

Nuorten tulevaisuususkon mureneminen on pysäytettävä. Se vaatii tekoja ja pitkäjänteisiä toimia kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

Vastuu nuorten tulevaisuususkon vahvistamisesta on aikuisilla.

Tiedämme tulevaisuususkon kehityksestä muun muassa Nuorisobarometrin sekä Sitran tulevaisuusbarometrin perusteella.

Nuorisobarometri: Optimistisesti omaan tulevaisuuteensa suhtautuvien nuorten määrä on pudonnut lähes 20 prosenttiyksiköllä (2016 vrt. 2024) – kasvussa on erityisesti ”ei optimistisesti eikä pessimistisesti” suhtautuvien osuus.
Sitran tulevaisuusbarometri: Nuoret ovat muita ikäryhmiä optimistisempia, mutta tulevaisuuteen innostuneesti suhtautuvien nuorten osuus on laskenut kolmessa edellisessä (2021, 2023, 2025) kyselyssä. Samalla kuitenkin myös kaikkein pessimistisimmin suhtautuvien osuus on pienentynyt – kasvussa on tässäkin jotain siltä väliltä vastaavien osuus.

Ennakointikatsaus: Mitä jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen?

Miten sivistysalalla voidaan vahvistaa nuorten tulevaisuususkoa?

Aikamme yksilökeskeisyys haastaa yhteisöllisyyttä

Yhteisöllisyyden merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tekijänä ei ole sivistysalan toimijoille uusi. Yhteisöllisyys on luonteva osa toimintakulttuuriamme ja tehtäviimme kuuluu nuorten kasvattaminen yhteiskunnan jäseniksi, osaksi itseään laajempaa kokonaisuutta. Ajassamme kuitenkin korostuvat yksilöllisyys ja yksilökeskeinen puhetapa. Tämä haastaa meitä entistä sinnikkäämpään työhön yhteisöllisyyden puolesta. Esimerkiksi ensimmäisen opiskeluvuoden merkitys uuteen elämänvaiheeseen siirtyessä on todettu erityisen tärkeäksi.

Jokainen kaipaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikki yhteisöt eivät ole terveellisiä tai turvallisia nuorille – näiden pariin voidaan kuitenkin hakeutua, jos muita mahdollisuuksia ei ole tarjolla.

Pohdittavaksi:

Millaisin keinoin luomme yhteisöllisyyttä omassa toiminnassamme?

Miten voimme auttaa jokaista nuorta löytämään turvallisen ja hyvinvointia tukevan yhteisön esimerkiksi yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa?

Työn tekemisen eetos tarvitsee vahvistusta

Kova työ palkitaan ja lopussa kiitos seisoo, näin olemme tottuneet ajattelemaan. Nuorten usko sattumaan koulumenestystä selittävänä tekijänä on kuitenkin kasvussa. Millainen vaikutus tällä on motivaatioon ja käsitykseen mahdollisuuksista vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa? Motivaatio itsensä kehittämiseen on kaiken perusta, jolle nuori voi rakentaa luottamusta tulevaan – koulussa hankitut valmiudet kantavat työ- ja muuhun elämään.

Sekä mediassa että sosiaalisessa mediassa korostuvat poikkeusyksilöt. Tie huipulle voi näyttäytyä helppona, kun sosiaalisessa mediassa jaetaan vain siloteltu lopputulos. Muuten käsitykset työelämästä voivat olla hyvin negatiivisia. Tarvitsemme nuorille roolimalleja, jotka tekevät näkyväksi myös sinnikkyyden ja kovan työn merkityksen.

Pohdittavaksi:

Miten teemme näkyväksi esimerkit siitä, mikä merkitys omalla työllä on koulutuspolulla ja työuralla etenemiseen? Voimmeko tehdä yhteistyötä omien entisten oppijoidemme kanssa?

Miten voimme luoda rohkaisevaa ja innostavaa kuvaa työelämästä, esimerkiksi yhteistyössä elinkeinoelämän edustajien kanssa?

Halu ja kyky toimintaan luo toivoa

Nuorten osallistuminen ja mahdollisuus vaikuttaa ovat keskeisiä tulevaisuususkon ja toivon ylläpitämisessä. Sivistysalana tarjoamme nuorille osallisuuden kokemuksia omassa toiminnassamme. Koulu on turvallinen paikka kokeilla vaikuttamista. Aina päätökset eivät mene oppijoiden toiveiden mukaisesti, mutta kokemus osallistumisesta ja kuulluksi tulemisesta voivat kantaa aktiiviseen kansalaisuuteen myöhemmin elämässä.

Huoli ilmastonmuutoksesta nousee yhtenä tulevaisuususkon heikkenemistä selittävänä tekijänä. Nuoret odottavat tekoja kestävän kehityksen puolesta. Sivistysalan ainutlaatuinen vahvuus on sen hiilikädenjäljessä eli toimintamme aikaansaamissa positiivisissa ilmastovaikutuksissa. Eri alojen tulevat asiantuntijat kehittävät korkealla osaamisella eri toimialojen kestävyyttä. Samalla koulutuksen sisällöt ja toimintatapamme ohjaavat vastuulliseen toimintaan muun muassa kuluttajina.

Pohdittavaksi:

Millaisia työkaluja tarjoamme nuorille vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja maailmaan?

Miten teemme näkyväksi saatujen tietojen ja taitojen merkityksen yhteiskunnallisen muutoksen tekemisessä?

Miten saadaan koppi jo kyydistä pudonneista nuorista?

Hyvä taloustilanne on tulevaisuususkolle tärkeä maaperä, sillä se vaikuttaa niihin mahdollisuuksiin, joita nuorille on tarjolla. Suomen bruttokansantuote ei ole vieläkään noussut vuoden 2008 finanssikriisiä edeltävälle tasolle. Nuoremme eivät ole eläneet kasvun aikaa. Tälläkin hetkellä heikompaa työllisyyskehitystä on nähty erityisesti nuorilla, joilla on vähemmän työuraa takana. Nuoret ovat usein määräaikaisissa työsuhteissa, joita ei välttämättä ole voitu jatkaa pitkän heikon suhdannejakson takia.

Koulutus suojaa työttömyydeltä, mutta heikossa suhdanteessa korkeakoulutetutkin jäävät vaille työtä. Suomessa oli vuonna 2022 noin 27 000 työtöntä nuorta, jotka eivät ole koskaan olleet pääasiallisesti työllisiä.

Edellinen sukupolvi saavutti sosioekonomisen nousun koulutuksen kautta, mutta kaikki nuoret eivät välttämättä enää koe tätä mahdolliseksi omalle kohdalleen. Koulutususko on Suomessa pysynyt vahvana, mutta trendi on ollut tällä vuosituhannella heikkenevä: vuonna 1999 väitteestä ”Koulutus parantaa olennaisesti työnsaantimahdollisuuksia” täysin samaa mieltä oli 75 prosenttia, vuonna 2024 enää 58 prosenttia.

Pohdittavaksi:

Millaista räätälöityä koulutusta tai toimintaa voisimme tarjota esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille nuorille?

Lopuksi

Maailma muuttuu, eikä kaikkeen voi varautua ennalta. Epävarmuutta on helpompi käsitellä, kun onnistumme luomaan luottavaisia näkymiä tulevaan. Ensimmäiset opiskelupaikat ja työpaikat ovat ratkaisevia. Juuri nyt tie molempiin näyttäytyy kuitenkin hankalana: esimerkiksi tuoreista ylioppilaista vain kolmannes pääsee aloittamaan korkeakouluopinnot seuraavana syksynä. Korkeakoulutuksen kasautumisen vähentäminen ansaitsee jatkossakin päättäjien huomion.