» Vaikutamme » Keskeiset viestimme » Lukiokoulutus

Lukiokoulutus

Nuoret_nettisivut

Lukiokoulutuksen ydin on laajan yleissivistyksen kehittäminen. Sivistan tavoitteena on varmistaa, että lukiokoulutus antaa tarvittavat valmiudet korkeakouluopintoihin. Maailman muuttuessa myös lukion on uudistuttava. Lukion rahoitusjärjestelmää on kehitettävä, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa vahvistettava ja koulutuksen valinnaisuutta lisättävä.  

Keskeisiä viestejämme 

1. Lukiokoulutus tarvitsee vision

Luodaan lukiokoulutukseen pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma. Asetetaan tavoitteeksi lisätä rakenteellista valinnaisuutta ja turvata laadukas lukiokoulutus väestörakenteen muuttuessa. Alueellisen saavutettavuuden lisäksi on tunnistettava maahanmuuttajataustaisen väestön lisääntyminen. Korjataan lukion rahoitusta siten, että rahoitus vastaa täysimääräisesti koulutuksen kustannuksia: rahoituslaissa määritelty leikkuri on jo yli vuosikymmenen pienentänyt lukion rahoitusta vuosittain noin 100 miljoonalla eurolla. 

2. Korkeakoulupaikkojen pitää kohdistua tehokkaasti nuorille

Lukiokoulutuksen tarkoitus on antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa korkeakouluopinnot. Kuitenkin vain kolmannes uusista ylioppilaista pääsee aloittamaan korkeakouluopinnot heti valmistuttuaan. Vuosittain 7 000 korkeakoulujen opiskelupaikkaa kohdentuu henkilöille, joilla on entuudestaan korkeakoulututkinto. Tutkimusten mukaan uudesta samantasoisesta tutkinnosta ei ole useinkaan selvää taloudellista hyötyä suorittajalleen tai kansantaloudelle. 

Koulutuspaikkojen kasautumista samoille henkilöille on purettava, jotta nuoret pääsevät koulutukseen, järjestelmä toimii tehokkaasti ja verovaroin kustannettu koulutus kohdentuu oikeudenmukaisemmin nykyistä useammalle. Ratkaisupakettiin kuuluu mahdollisuus periä opintomaksuja toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamisesta sekä avoimen korkeakoulun maksukatosta luopuminen laadukkaan ja monipuolisen avoimen koulutuksen tarjoamiseksi. Myös avoimessa korkeakoulussa suoritetuista opinnoista pitäisi voida myöntää tutkinto. 

VAIKUTIMME! – Sivistan vaikuttamistyön tuloksia

Englanninkielinen ylioppilastutkinto 

Ylioppilastutkinnon voi jatkossa suorittaa englannin kielellä. Englanninkielinen ylioppilastutkinto on tarkoitettu opiskelijoille, joiden kielitaito ei riitä lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon suorittamiseen suomeksi tai ruotsiksi. Ensimmäiset englanninkieliset ylioppilaskokeet voidaan järjestää ensimmäisen kerran syksyllä 2028. 

Myös englanninkieliseen ylioppilastutkintoon kuuluu pakollisena suomen tai ruotsin kielen koe, käytännössä suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus –koe. Tämän kokeen läpäisyastetta on seurattava. Tarvittaessa on harkittava uutta oppimäärää lukiossa aloitettavalle kotimaiselle kielelle. 

Asiantuntijamme aiheesta

Annakaisa Tikkinen

Johtava asiantuntija, Politiikka ja vaikuttaminen
> Katso profiili

(09) 1728 5724
040 356 6082
etunimi.sukunimi@sivista.fi

Varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus