» Blogi » Heikki Holopainen: Tutkimus tuo puupalttoot elävillekin

Heikki Holopainen: Tutkimus tuo puupalttoot elävillekin

Biologeista ja muista luonto-osaajista on pian pula, kertoo selvityshenkilö Mari Pantsarin ympäristöministeriölle laatima selvitys, jossa tarkastellaan elinkeinoelämän kiinnostusta ja valmiutta luonnon monimuotoisuutta vahvistavaan toimintaan. Tätä näkymää oli vaikea ennakoida vielä 10 vuotta sitten, saati vuonna 1972, kun Rooman Klubin tilaama Kasvun rajat -raportti julkaistiin.

Rooman klubin raportin pääviesti oli, että talous- ja väestönkasvun jatkuessa samaa vauhtia, ympäristöongelmat eskaloituvat ja yhteiskuntia tulee romahtamaan. Raportin synkimmät ennusteet eivät ole toteutuneet, isolta osin teknologien kehityksen ansiosta, mutta ilmastonmuutos ja luontokato ovat edenneet, ja niiden vaikutukset näkyvät eri tavoin ympäri maailmaa.

Ympäristöongelmiin on myös tartuttu. Esimerkiksi suomalainen elinkeinoelämä on sitoutunut hiilineutraaliustavoitteisiin jopa poliittista kenttää voimakkaammin. Pantsarin raportti osoittaa, että myös luontokadon estämiseksi halutaan toimia. Ongelmana on, että ei oikein tiedetä, miten se tehtäisiin.

Tässä koulutus ja tutkimus tulevat peliin. Siirtyminen vihreään talouteen vaatii uudenlaista osaamista. Siihen tarvitaan paitsi niitä erikoistuneita luonto-osaajia, myös laajaa teknologista osaamista ja kestävien toimintatapojen tuntemusta läpi yhteiskunnan. Vain vahvalla osaajapohjalla ja tutkimustoiminnalla voidaan taloutta kestävästi vihertää.

Koulutukseen ja tutkimukseen kannattaa satsata pitkäjänteisesti, ennakoiden ja katsoen ennakkoluulottomasti myös yli nykyisten tarpeiden. Suomalaista luonto-, ilmasto- ja teknologiaosaamista on rakennettu vuosisatoja. Siksi meillä on hyvät edellytykset siirtyä pelkästä talouskasvusta kestävään tai vihreään kasvuun. Hiiliteräs vaihtuu vetyteräkseen ja bensa kenties vetyyn. Puuvillatakin vaihtuminen puupalttooseen on sekin vain elähdyttävä näkymä.

2021-10-21-Sivista-high-res-7
Heikki Holopainen

Kirjoittaja toimii korkeakoulut ja kansainvälisyys asioiden päällikkönä Sivistassa.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Koulujen ja oppilaitosten loma-ajat​

Lue lisää...

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tutkimuksen ja opiskelun perusteella​ 

Lue lisää...