» Uutiset » Neuvotteluratkaisu Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:n palkkausjärjestelmän muuttamisesta ja järjestelyerän jakamisesta

Neuvotteluratkaisu Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:n palkkausjärjestelmän muuttamisesta ja järjestelyerän jakamisesta

Sivistystyönantajat, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Palkansaajajärjestö Pardia ovat saavuttaneet neuvotteluratkaisun Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:n palkkausjärjestelmän muuttamisesta sekä järjestelyerän jakamisesta.

Neuvottelujen tuloksena syntyi joustavampi ja yksinkertaisempi palkkausjärjestelmä, joka antaa työnantajalle enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa suoritusperusteisen palkan muodostumiseen. Järjestelmä on työntekijöille aiempaa kannustavampi.

Neuvottelutulos pohjaa viime keväänä syntyneeseen työehtosopimukseen ja tuolloin sovittuihin palkankorotuksiin. Osapuolet neuvottelivat palkkausjärjestelmään merkittäviä uudistuksia, joista keskeisimpiä ovat henkilökohtaien suorituksen massa-arviointien poistuminen, mahdollisuus tiimiarviointien käyttämiseen, henkilökohtaisen suoriutumisen prosentin määrittyminen liukuvana välillä 4-44 % sekä vaativuus- ja suoritusarviointien yksinkertaistuminen.

Järjestelyerän suuruus on kokonaisuudessaan 1,35 % ja se määräytyy helmikuun 2019 palkkasumman mukaan. Palkankorotukset maksetaan 1.4.2019.

Lisätietoja:
Jussi Raatikainen p. 050 567 6720
Työmarkkinalakimies, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

​Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen ja työkelpoisuuden sujuvoittaminen​

Lue lisää...

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...