» Uutiset » Sivistystyönantajat ry: Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen on pettymys

Sivistystyönantajat ry: Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen on pettymys

Sivistystyönantajat ry pitää yhteiskuntasopimuksen kaatumista erittäin valitettavana. Suomen heikko taloustilanne olisi vaatinut viipymättä työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisesti sopimia toimia.

− Elinkeinoelämän keskusliitto EK on rakentavasti hakenut ratkaisua keskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa. Olemme vahvasti tukeneet tämän ratkaisun saavuttamista, Sivistystyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Kaija Holli toteaa.

Yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, koska kaikki palkansaajaliitot eivät olleet valmiita sitoutumaan yhteisiin toimiin.

− Näissä taloudellisissa olosuhteissa yhden liiton jättäytyminen yhteisten toimenpiteiden ulkopuolelle osoittaa piittaamattomuutta. Palkansaajajärjestöjen tulisi olla yhdessä rintamassa sopimassa tässä vaikeassa tilanteessa, Holli toteaa.
Sivistystyönantajat ry näkee, että nyt maan hallituksen tulee korjata kustannuskilpailukykyä vahvistavia toimia koskevaan lakiesitysluonnokseen sisältyvät puutteellisuudet ja viedä niitä määrätietoisesti eteenpäin.

− Kustannuskilpailukykyä vahvistavien toimien eteenpäin vieminen ja laajentaminen, huomioiden myös opetus- ja tutkimushenkilöstö, on ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi katseet on siirrettävä kohti liittokierrosta. Liittokierroksella muutokset ja uudistukset työehtosopimuksen ehtoihin ovat välttämättömiä, sanoo Holli.

Lisätietoja:
Kaija Holli
Sivistystyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja
050 395 1199

Teemu Hassinen
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat ry
050-5627004

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Hallituksen esitys taiteen perusopetuslaista​

Lue lisää...

Yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjaukset​

Lue lisää...