» Uutiset » Opiskelijamäärän kasvattaminen, koulutustarjonnan lisääminen ja TKI-toiminnan voimistaminen eivät onnistu esitetyllä rahoituksella

Opiskelijamäärän kasvattaminen, koulutustarjonnan lisääminen ja TKI-toiminnan voimistaminen eivät onnistu esitetyllä rahoituksella

Koulutuksen ja tutkimuksen kokonaisrahoituksen nousu valtion budjetissa on positiivista pitkään jatkuneen rahoituksen laskun jälkeen, mutta tilanne on edelleen kestämätön, Sivistystyönantajat toteaa lausunnossaan eduskunnan sivistys- ja tiedejaostolle.

Koulutusjärjestelmä on ratkaisevassa asemassa kestävän talouden ja työllisyysasteen nostamisen kannalta. Työmarkkinat tarvitsevat osaavaa työvoimaa, kun samanaikaisesti työssäkäyvän väestön osuus pienenee.

Nyt esitetty rahoitus on tavoitteisiin nähden riittämätön. Opiskelijamäärän merkittävä kasvattaminen, koulutustarjonnan lisääminen työssäkäyville ja tutkimus- ja kehitystoiminnan voimistaminen eivät onnistu esitetyllä rahoituksella. Uhkana on koulutuksen laadun heikkeneminen.

– Osana hallituksen koulutuspoliittista selontekoa tarvitaan näkymä siitä, kuinka korkeakoulujen tutkintomääriä voidaan kasvattaa pitäen koulutuksen laatu kansainvälisesti korkealla tasolla ja kuinka jatkuvaa oppimista resursoidaan, johtaja Laura Rissanen Sivistystyönantajista toteaa.

Rinteen hallitus esittää vuoden 2020 talousarvioesityksessä yliopistoille 40 miljoonan euron ja ammattikorkeakouluille 20 miljoonan euron korotusta perusrahoitukseen.

Samalla palautetaan käyttöön lain mukainen indeksitarkistus, joka takaa perusrahoituksen pysymisen yleisen kustannustason nousun tasolla. Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan kokonaisrahoitus valtion budjetissa hieman kasvaa, mutta muun muassa Suomen Akatemian rahoitus pienenee.

– Koulutuspanostusten lisäksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan neljän prosentin BKT-tavoite edellyttää pitkän aikavälin strategisen tiekartan laadintaa, sanoo Sivistystyönantajien elinkeinopoliittinen asiantuntija Heikki Holopainen korostaa.

Sivistan lausunto.

Lisätietoja:
Laura Rissanen p. 041 540 4505
Johtaja, Sivista

Heikki Holopainen p. 0400 639 331
Elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivista

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Hallituksen esitys taiteen perusopetuslaista​

Lue lisää...

Yrittäjyyskasvatuksen ja talousosaamisen linjaukset​

Lue lisää...