» Lausunnot » Sivista lausui ulkomailla järjestettävän yksityisen perusopetuksen maakohtaisten yksikköhintojen määräämisestä

Sivista lausui ulkomailla järjestettävän yksityisen perusopetuksen maakohtaisten yksikköhintojen määräämisestä

Sivista lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi ulkomailla järjestettävän yksityisen perusopetuksen maakohtaisten yksikköhintojen määräämisestä. Ehdotuksen mukaan maakohtainen yksikköhinta muodostettaisiin rahoituslain mukaan määräytyneen ulkomaan koulujen yksikköhinnan pohjalta ja sitä korotettaisiin tai alennettaisiin ulkoministeriön asetuksen (1048/2010) mukaisilla asemapaikkojen kalleuskertoimilla. Tavoitteena on saattaa ulkomaan koulujen rahoitus ajan tasalle ja määräytymään yhdenvertaisin ja läpinäkyvin periaattein. Sivista katsoo, että ehdotus täyttää tavoitteen periaatteiden yhdenvertaisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Sivista katsoo kuitenkin, että kahden vuoden tarkasteluvälin sijaan kustannuksia tulisi tarkastella joka vuosi, jotta rahoituksen ajantasaisuus voidaan varmistaa. Sivista katsoo, että yksikköhintojen määräämisen ohella tulee tarkastella myös muita toimenpiteitä ulkomailla järjestettävän yksityisen opetuksen taloudellisen vakauden turvaamiseksi.

Lue koko lausunto

Lisätietoja: asiantuntija Annakaisa Tikkinen, p. 040 356 6082

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

​Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen ja työkelpoisuuden sujuvoittaminen​

Lue lisää...

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Hallituksen esitys taiteen perusopetuslaista​

Lue lisää...