» Lausunnot » Sivista lausui yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoituksesta

Sivista lausui yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoituksesta

​​Sosiaali- ja terveysministeriö​lle

Asia: ​Sosiaali- ja terveysministeriön asetus yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoituksesta ​ 

Viite: ​VN/31701/2023​  

  

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annettaisiin uudet säännökset yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen painoalueista ja tavoitteista sekä valtakunnallisen asiantuntijoista koostuvan sosiaalityön tutkimuksen arviointiryhmän asettamisesta, kokoonpanosta ja tehtävistä.  Lisäksi asetukseen ehdotettaisiin lähinnä teknisiä muutoksia voimassa olevaan asetukseen nähden. 

Sivistan mielestä valtionavustukset sosiaalityön tutkimukseen tulisi yhdistää isompaan akateemisen tutkimusrahoituksen kokonaisuuteen jaettavaksi Suomen Akatemian kautta. Näin rahoituksen vaikuttavuus vahvistuisi. Nyt uhkana on, että rahoitus jakautuu hyvin pieniin yksittäisiin valtionavustuksiin.  

Sivista pitää asetuksella asetettua arviointiryhmää varsin raskaana tapana hoitaa yksittäisen valtionavustushaun arviointi. Jakamalla valtionavustukset Suomen Akatemian kautta voitaisiin toimia normaalin kilpaillun tiederahoituksen arviointikäytäntöjen mukaisesti. 

 

Helsingissä 19.1.2024 

Sivistysala ry 

​​Heikki Kuutti Uusitalo​, ​johtaja​ 

​​Lisätietoja: Paula Tuovinen​, ​asiantuntija, politiikka ja vaikuttaminen​, paula.tuovinen@sivista.fi,​ puh. ​+358503034873​ 

Sivistysala tekee sinnikästä työtä koulutuksen, osaamisen ja luovuuden puolesta. Sivista edustaa 400:aa yksityistä sivistysalan työnantajaa. Jäsentemme palveluksessa on 69 000 alan ammattilaista. Olemme Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.   

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

​Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen ja työkelpoisuuden sujuvoittaminen​

Lue lisää...

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...