» Uutiset » 18 järjestöä muistuttaa koulutuksesta hallitusneuvottelijoita: Nyt kirjoitetaan Suomen tulevaisuuden otsikot

18 järjestöä muistuttaa koulutuksesta hallitusneuvottelijoita: Nyt kirjoitetaan Suomen tulevaisuuden otsikot

Neljän seuraavan vuoden aikana määritellään maamme tulevaisuuden suunta. Siksi kasvatuksesta, koulutuksesta, tieteestä ja tutkimuksesta ei voi nyt tinkiä, vaan niihin on investoitava vahvasti.

Kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan sekä elinkeinoelämän järjestöt muistuttavat tänään hallitusneuvottelijoita laadukkaan koulutusinvestointien tärkeydestä. Yhteisen viestin mukaan hallitusneuvottelujen linjaukset ratkaisevat sen, millaisia uutisia koulutuksesta kirjoitetaan vuonna 2023.

– Halusimme laajalla joukolla yhteisesti muistuttaa hallitusneuvottelijoita koulutuksen merkityksestä. Investoinneista koulutukseen on tällä kertaa pidettävä kiinni. Toivomme, että hallitusneuvotteluissa tunnistetaan vakava huoli maamme tulevaisuudesta, eikä koulutus jää muiden asioiden jalkoihin.

– Kasvatus, koulutus, tiede ja tutkimus ovat maamme keskeiset menestystekijät. Me suomalaiset teemme yhdessä tulevaisuuden otsikot, Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen muistuttaa.

Yhteisessä viestissä ovat mukana Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Akava, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, Sivistystyönantajat, Finlands Svenska Lärarförbund FSL, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen Vanhempainliitto, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE, ammattikorkeakoulut Haaga-Helia, Laurea, Metropolia ja Savonia, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL.

Yhteisöjen yhteinen kokosivun ilmoitus julkaistiin 15.5. Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Kalevassa.

Täältä voi lukea Sivistan hallitusohjelmaviestit.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Teemu Hassinen p. 050 562 7004

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...