» Uutiset » Ammattikorkeakouluosaajille on kysyntää

Ammattikorkeakouluosaajille on kysyntää

Suomalaisissa korkeakouluissa työelämän ja korkeakoulujen yhteistyö on kattavinta maailmassa. Ammattikorkeakoulujen yhteistyö yritysten kanssa on laajaa ja monipuolista. Yhteistyötä tehdään kiinteänä osana opintoja ja mm. yrittäjyyden edistämisessä, tutkimushankkeissa ja neuvottelukuntatoiminnassa.
Työelämäyhteistyötä tehdään eri tasoilla hallitustyöstä yritysten kanssa tehtäviin projekteihin, eikä se aina näy julkisuudessa

Ammattikorkeakoulut ovat alueillaan vahvoja innovaatiotoimijoita ja tärkeitä kumppaneita erityisesti pk-yrityksille. Ammattikorkeakouluosaajille on vahva tilaus suomalaisissa yrityksissä.

Työelämä muuttuu jatkuvasti. Koulutuksen on tuotettava osaajia tämän hetken työelämään ja samaan aikaan sen on kyettävä ennakoimaan tulevaisuuden osaamistarpeita. Tulevaisuuden toimintaympäristöä luodaan yhteistyössä työelämän kanssa.

– Ammattikorkeakoulut suhtautuvat erittäin positiivisesti uudenlaisen työelämäyhteistyön kehittämiseen. Siihen tarvitaan monipuolisia yhteyksiä ja pitkäjänteistä sitoutumista sekä korkeakouluilta että yrityksiltä, sanoo Sivistystyönantajien asiantuntija Heikki Holopainen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti 28.11. AMK-linjauksensa

Sivistystyönantajien selvitys korkeakoulujen ja yritysten yhteistyöstä

Lisätietoja,
Heikki Holopainen
Asiantuntija, Sivistystyönantajat
p. 0400 639331

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...