» Uutiset » Jos ei tiedettä olisi? Mieti sitä! Yhteinen ääni sivistyksen puolesta

Jos ei tiedettä olisi? Mieti sitä! Yhteinen ääni sivistyksen puolesta

Tieteellä ja sivistyksellä on vahva merkitys hyvin toimivan yhteiskunnan peruspilareina.

Tätä tärkeää viestiä ovat yhteistyössä edistämässä Suomen sivistyksen toimijat laajalla rintamalla. Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto haluavat tuoda esiin yhteisiä näkemyksiään tieteen ja sivistyksen puolesta.

Riittävä resursointi sekä tiede- ja sivistysmyönteinen ilmapiiri saavat yhteiskunnan pilarit kantamaan myös tulevaisuudessa. Poliittiset päättäjät voivat teoillaan ja puheillaan vaikuttaa sekä resursseihin että ilmapiiriin.

Yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseksi yllä mainitut tahot järjestävät yhteistyössä yliopistojen kanssa kolmella paikkakunnalla tieteeseen ja sivistykseen keskittyvän vaalikeskustelun alkukevään 2019 aikana. Lisäksi haastamme kolumnisteja kirjoittamaan aiheesta ”Jos ei tiedettä olisi”.

Päivitämme vaalikeskusteluiden ajankohdat ja paikat sivuillemme. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Oulun yliopistossa 18.3. Tässä linkki ohjelmaan:
https://www.oulu.fi/yliopisto/node/57528

Tampereen yliopiston vaalikeskustelu järjestetään 28.3. Ohjelma tässä:

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tiedevaalipaneelissa-tentataan-kansanedustajaehdokkaita

Turun yliopiston tilaisuus järjestetään 2.4. ohjelman oheisen linkin takana:

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tiedevaalipaneeli

Seuraa meitä myös #joseitiedettä
@SivistysTA
@TSV_media
@unifiry
@Neuvottelukunta; www.saatiopalvelu.fi
@Tieteentek
@ProfLiitto
@SYL_FIN

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...