» Tiedotteet » Korkeakouluilla ja Kansallisgallerialla jatkossakin oikeus kerätä rahaa pääomaan

Korkeakouluilla ja Kansallisgallerialla jatkossakin oikeus kerätä rahaa pääomaan

26.10.2018

Pitkään valmisteltu rahankeräyslain uudistaminen on loppusuoralla, kun hallitus antoi torstaina esityksen lain uudistamisesta. Laissa turvataan korkeakoulujen ja Kansallisgallerian mahdollisuus rahankeräykseen sekä vakinaistetaan mahdollisuus kerätä varoja pääomaan ja rahastoihin myöhempää käyttöä varten.

–Tämä oli erittäin tärkeä muutos, joka saatiin mukaan valmisteluvaiheessa. Keräysvarojen järkevä ja pitkäjänteinen käyttö ei olisi mahdollista ilman pääomitus- ja rahastointimahdollisuutta, toteaa asiantuntija Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.

Uudistuksella kevennetään myös hakukäytäntöjä. Nykyisin esimerkiksi luvanhakuprosessit ovat hitaita.

–Korkeakouluilla ja Kansallisgallerialla on tällä hetkellä määräaikaiset rahankeräysluvat. Jatkossa luvat ovat toistaiseksi voimassa olevia, mikä vähentää hakuprosessiin käytettyä aikaa niin hakijalla kuin käsittelijällä, sanoo Holopainen.

Korkeakoulujen rahankeräystä on vauhdittanut valtion vastainrahoitus, jolla valtio on antanut lisäpanostuksen pääomaan jokaista kerättyä yksityistä euroa vastaan.

Yliopistoille on järjestetty kaksi vastinrahoituskampanjaa ja ammattikorkeakouluille yksi, joka on käynnissä vuoden 2018 loppuun saakka. Päätöksiä uusista vastinrahoituskampanjoista ei ole tehty.

Lisätietoja:

Heikki Holopainen p. 0400-639331
Elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Koulujen ja oppilaitosten loma-ajat​

Lue lisää...

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tutkimuksen ja opiskelun perusteella​ 

Lue lisää...