» Uutiset » Koulutus- ja tutkimustoiminnan tarpeet jäävät paitsioon tekijänoikeuslain uudistamisessa

Koulutus- ja tutkimustoiminnan tarpeet jäävät paitsioon tekijänoikeuslain uudistamisessa

Sivistystyönantajat oli 24.5. kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa tekijänoikeuslain uudistamisesta. Lakimuutosesitykset pohjaavat vuonna 2019 annettuun EU-direktiiviin tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla. Lakiluonnos oli lausuntokierroksella syksyllä ja monivaiheisten käänteiden jälkeen hallitus antoi suuria muutoksia kokeneen esityksen eduskunnalle huhtikuussa.

– Hienoa, että asia vihdoin etenee, mutta kannamme huolta siitä, että koulutus- ja tutkimustoiminnan tarpeita ei oteta tarpeeksi huomioon. Syksyn esitysluonnos oli nyt annettua esitystä selkeämpi ja koulutus- ja tutkimustoiminnalle myönteisempi, sanoo va. johtaja Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.

Hallituksen esityksestä tippui pois muun muassa tieteellisten julkaisujen rinnakkaistallentamista koskeva pykälä, joka olisi edistänyt avointa tiedettä. Lisäksi tehdyt muutokset tutkimukselle tärkeään tiedonlouhintaa koskevaan pykälään sekä pykälään, jossa käsitellään erilaisten teosten käyttöä opetuksen havainnollistamisessa, voivat hankaloittaa sekä tutkimuksentekoa että opetusta.

– Pidämme valitettavana, että suuresti muuttunut esitys vietiin eteenpäin ilman vaikutusanalyysiä koulutus- ja tutkimustoiminnalle. Olisi hyvä, että esitykseen tehtäisiin pienet korjaukset tiedonlouhintaan ja opetuksen havainnollistamiseen koskeviin pykäliin. Muilta osin lakiesityksestä pois jääneitä tärkeitä kohtia on puolestaan vietävä nopeasti eteenpäin, katsoo Holopainen.

Lue koko lausunto lausuntoarkistosta.

 

Lisätietoja: va. johtaja Heikki Holopainen, p. 0400 639 331 ja työmarkkinalakimies Akseli Vainionpää, p. 040 717 9817

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

​Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen ja työkelpoisuuden sujuvoittaminen​

Lue lisää...

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Hallituksen esitys taiteen perusopetuslaista​

Lue lisää...