» Uutiset » Lähde mukaan vastuullinen kesäduuni 2021-kampanjaan!

Lähde mukaan vastuullinen kesäduuni 2021-kampanjaan!

Kehitä toimintatapoja Kesäduunitutkimuksen avulla, ilmoita kesätyöpaikoista veloituksetta ja tee konkreettinen vastuullisuusteko osallistumalla Vastuullinen kesäduuni 2021- kampanjaan.

Vastuullinen kesäduuni -kampanja on ollut mukana tarjoamassa satojatuhansia laadukkaita kesätyöpaikkoja ja onnistumisen kokemuksia nuorille yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana. Viimeisen poikkeuksellisen vuoden aikana vastuullinen työnantajuus on muuttunut ajankohtaisemmaksi kuin koskaan.

VDK -kampanjan missiona on saada mahdollisimman monelle nuorelle kesätyöpaikka. Samalla kampanja on kasvanut Suomen suurimmaksi vastuullisuus- ja työnantajakuvakampanjaksi, jossa on mukana jo 550 työnantajaa ja 30 asiantuntijakumppania. Viestimällä vastuullisesta kesätyönantajuudesta vaikutat positiivisesti työnantajakuvaan sekä koko toimialan vetovoimaisuuteen!

Osallistumisen hyödyt:

● Mahdollisuus osallistua Kesäduunitutkimukseen 2021 – Kampanjassa pääset kehittämään kesätyöprosesseja ja esimiestyötä tutkimustiedon sekä nuorten omien kesätyökokemusten pohjalta
● Saat käyttöösi Vastuullinen kesäduuni -logon ja Esimiehen kesätyöoppaan entistä jouhevampien kesätyökäytäntöjen kehittämiseksi
● Kampanja tarjoaa näkyvyyden www.oikotie.fi/kesäduuni -sivustolla ja sosiaalisen median kanavissa, sekä mahdollisuuden ilmoittaa organisaatiosi kesätyöpaikat veloituksetta Oikotiellä ja kampanjasivustolla
● Lisäksi pääset verkostoitumaan Vastuullisen kesäduunin -webinaareissa ja muissa tapahtumissa

Vastuullinen kesäduunikausi huipentuu Vastuullisin kesäduuni 2021 -kilpailuun, jossa palkitaan parhaat kesätyönantajat. Tule vastuulliseksi kesätyönantajaksi kasvavaan joukkoon ja ilmoittaudu nyt kampanjaan .

Kampanjan osallistumismaksu on mikroyrittäjille (alle 10 työntekijää) 20 € + alv (ei sisällä työpaikkailmoituksia), pienille ja keskisuurille työnantajille (alle 250 työntekijää) sekä kuntatoimijat 390 € + alv ja 1000plus ja suuret yritykset (yli 250 työntekijää) 780 € + alv.

Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, jonka pääyhteistyökumppaneita ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, S-Ryhmä, Talous ja Nuoret TAT, Kun koulu loppuu sekä T-Media.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...