» Uutiset » Lakoilla uhkailu ei ole leikin asia

Lakoilla uhkailu ei ole leikin asia

Viime päivinä Opetusalan ammattijärjestö OAJ on mediassa ollut aktiivinen hallituksen suunnittelemien kilpailukykyä vahvistavien toimien vastustaja. Opetus- ja tutkimushenkilöstö on kuitenkin lähes kokonaan suunnitellun lainsäädännön vaikutuksen ulkopuolella.

OAJ on väläytellyt lakon mahdollisuudella, jos hallitus ei luovu kilpailukykypaketista. Samaan hengenvetoon OAJ on vastustanut koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavia rahoitusleikkauksia ja paheksunut pääministerin ulostuloa leikkausten mahdollisesta lisäämisestä.

− Ihmetystä herättää se, että kritiikki kilpailukykyä vahvistavaa lainsäädäntöä kohtaan tulee järjestöltä, jonka jäsenistöön suunnitellun lainsäädännön vaikutukset eivät kohdistu juuri lainkaan, sanoo Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Teemu Hassinen. Myös AKAVA:n muihin liittoihin verrattuna OAJ:n vastustus on poikkeuksellista.

Opetus- ja tutkimushenkilöstö on lähes kokonaan lakien vaikutuksen ulkopuolella, koska suurin osa hallituksen kaavailemista toimista kohdistuu työaika- ja vuosilomalakiin, jotka eivät käytännössä koske opetus- ja tutkimushenkilöstöä.

Hallituksen kaavailemat toimenpiteet ovat Suomen tilanteen vakavuuden johdosta välttämättömiä. Kilpailukykyä parantavilla toimilla on suuri merkitys myös julkiselle taloudelle.

− Kilpailukykyä parantava lainsäädäntö ei juuri auta rahoitusleikkausten kurittamia koulutuksen järjestäjiä, sanoo Teemu Hassinen. Kilpailukykyä vahvistavien toimien kohdistaminen myös opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja henkilöstöryhmien tasapuolinen kohtelu olisi ensiarvoisen tärkeää. Jos näitä opetus- ja tutkimushenkilöstöön kohdistuvia vaikutuksia olisi myös tulossa, voisi paremmin ymmärtää myös OAJ:n vastustuksen.

− Vastustamisen sijaan OAJ:lta toivoisi ratkaisuehdotuksia. Koulutuksen järjestäjien ja opettajien edunvalvontajärjestöjen yhteisenä tavoitteena tulisi olla lisäleikkausten vastustaminen, sanoo Hassinen.

Sivistystyönantajat ry:n arvion mukaan hallituksen suunnittelemien kilpailukykyä vahvistavien toimenpiteiden vaikutuksesta myös tarve pääministerin esittämille lisäleikkauksille vähenisi.

Lisätietoja,

Teemu Hassinen
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat ry
050-5627004

Anne Somer
Työmarkkinapäällikkö, Sivistystyönantajat ry
050 345 2134

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Korkeakouluvision suunta oikea – koulutus- ja osaamistason nosto vaatii painavampia toimia

Lue lisää...

Ammattikorkeakouluille kymmenes lakkovaroitus

Lue lisää...

Perusopetuslain muuttaminen (osaamistakuu)​ 

Lue lisää...

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio​ 2040

Lue lisää...

Palkkatiedustelu: Vakinaisten työsuhteiden määrä kasvanut yksityisellä opetusalalla

Lue lisää...

OAJ tuomittiin sakkoihin laittomista lakonuhista

Lue lisää...

Sivistan viestit kehysriiheen: Osaaminen on Suomen kasvun ja kriisinkestävyyden perusta

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelu jatkuu

Lue lisää...

Opintosetelikokeilu luo mahdollisuuksia nuorille – koulutustason nosto edellyttää useita rinnakkaisia toimia

Lue lisää...