» Tiedotteet » Sivistystyönantajat: Yliopistojen neuvotteluissa tulee kehittää työehtosopimuksen sisältöjä ja säilyttää palkkamaltti

Sivistystyönantajat: Yliopistojen neuvotteluissa tulee kehittää työehtosopimuksen sisältöjä ja säilyttää palkkamaltti

07.02.2018

Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen uusista ehdoista on neuvoteltu marraskuusta 2017 lähtien ja useissa tekstikysymyksissä osapuolet ovat lähentyneet toisiaan.

Tällä hetkellä erimielisyyttä on mm. palkankorotusten tasosta, jossa osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan. Yliopistojen toiminnallinen tulos on vuoden 2016 tilinpäätöstietojen osalta useissa yliopistoissa miinuksella. Sama tilanne on todettavissa monen yliopiston vuoden 2018 budjeteista. Useat yliopistot ovat käyneet laajat yt-kierrokset viimeisten vuosien aikana ja henkilöstöä on jouduttu vähentämään merkittäviä määriä. Lisäksi on tehty paljon muita sopeuttamistoimia.

Valtion säästötoimet vaikuttavat vielä tulevalla sopimuskaudella. Palkankorotusten tason osalta tärkeintä onkin turvata yliopistojen toimintaedellytykset myös tulevan sopimuskauden aikana.

Merkittävimmät tekstikysymykset koskevat palkkausjärjestelmän uudistamista. Keskustelussa on myös useita muita työehtosopimuksen kehittämiseen liittyviä avauksia. Sivistystyönantajien näkemyksen mukaan on ehdottoman tärkeää, että neuvotteluissa saadaan yhteistyössä kehitettyä työehtosopimusten sisältöjä ja säilytetään maltti palkankorotusten tasossa.

Lisätietoja:

Anne Somer p. 050 345 2134
Työmarkkinajohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

​Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen ja työkelpoisuuden sujuvoittaminen​

Lue lisää...

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Hallituksen esitys taiteen perusopetuslaista​

Lue lisää...