» Uutiset » Suomen tulee kasvattaa panostuksia osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan

Suomen tulee kasvattaa panostuksia osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan

Opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla laadittu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö on valmistunut.

Visiossa on tunnistettu oikeaa suuntaa korkeakoulujärjestelmän kehittämiselle. Suomi tarvitsee jatkossakin vahvan korkeakoulusektorin, joka toimii kansainvälisesti avoimena, tulevaisuutta ennakoivana ja uutta rakentavana muutosvoimana. Tähän voidaan pyrkiä avaamalla korkeakoulukentälle lisää toimintamahdollisuuksia, mikä on ollut yksi Sivistystyönantajien tavoite visiotyöhön osallistumisessa.

– Visiossa asetetut tavoitetilat on helppo allekirjoittaa. Näyttää siltä, että visiossa on tunnistettu myös oikeita keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen.

Yksi vision tavoitteista on saada Suomen tutkimus- ja innovaatioinvestoinnit kasvuun vuosien laskun jälkeen.

– Tavoitteeksi asetettu 4 % osuus bruttokansantuotteesta on sopivan kunnianhimoinen osaamisesta elävälle maalle, Hassinen jatkaa.

Suomella on hyvät lähtökohdat onnistua korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa tulevaisuudessakin. Koulutusjärjestelmämme on kauttaaltaan laadukas ja tasa-arvoinen. Koulutusta myös arvostetaan laajasti.

– Oleellista on halu ja kyky uudistua sekä ottaa ennakkoluulottomasti käyttöön parhaita ratkaisuja. Ministeriön johtama visiotyö on vuorovaikutteisuudessaan osoitus alan toimijoiden halusta kehittää toimintaa yhteistyössä. Pidän sitä tärkeänä jatkossakin, Hassinen toteaa.

Lisätietoja:

Teemu Hassinen p. 050 562 7004
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Koulujen ja oppilaitosten loma-ajat​

Lue lisää...

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tutkimuksen ja opiskelun perusteella​ 

Lue lisää...