» Uutiset » Teemu Hassinen Sivistystyönantajien toimitusjohtajaksi

Teemu Hassinen Sivistystyönantajien toimitusjohtajaksi

KM Teemu Hassinen, 41, on nimitetty Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtajaksi 1.9.2015 alkaen. Teemu Hassinen siirtyy tehtäväänsä Suomen aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden johtajan tehtävästä.

– Suomalaiseen osaamisperustaan kohdistuu haasteita. Opetus- ja korkeakoulualan toiminnalla rakennetaan Suomen tulevaisuutta ja tuetaan kansantalouden vakauttamista. Koulutus ja sivistys ovat suomalaista pääomaa, josta on mahdollista saada myös vientituote, toteaa Hassinen.

– On hienoa tulla mukaan opetus- ja korkeakoulualan kehittämiseen. Sivistystyönantajien rooli suomalaisessa työmarkkinakentässä on merkittävä. Rakentavalla ja vastuullisella yhteistyöllä ammattiliittojen kanssa on mahdollista haasteellisinakin aikoina suunnata opetus- ja korkeakouluala entistä vaikuttavammaksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi, sanoo Hassinen.

– Sivistystyönantajien roolia on tulevaisuudessa syytä tehdä näkyvämmäksi. Halusimme tehtävään määrätietoisen, hyvät vuorovaikutustaidot omaavan henkilön, jolta tämä onnistuu. Päädyimme yksimielisesti valitsemaan KM Teemu Hassisen toimitusjohtajan tehtävään, sanoo Sivistystyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja, rehtori Kaija Holli.

Lisätietoja: rehtori Kaija Holli, Sivistystyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja, puh. nro 050 395 1199

Sivistystyönantajat ry
Sivistystyönantajat ry on Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustava työnantajajärjestö. Jäseninä meillä on yli 300 itsenäistä koulutuksen järjestäjää kaikilta koulutusasteilta perusopetuksesta korkeakouluihin. Olemme Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kahdeksanneksi suurin jäsen.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...