» Uutiset » Tutustu meihin! Vuorossa Piia

Tutustu meihin! Vuorossa Piia

Olen Piia Alvesalo, Sivistan viestintäpäällikkö. Työssäni hoidan Sivistan päivittäistä viestintää, teen uutisia ja pyöritän some-viestintää, hoidan media- ja yhteiskuntasuhteita sekä suunnittelen/toteutan tilaisuuksia.

Pyrin kehittämään työtäni ja itseäni jatkuvasti.

Viestinnän hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, systemaattisuutta ja monta rautaa tulessa -otetta. Luonnollisesti kirjallisen ilmaisun pitää olla kunnossa. Lisäksi työssä tarvitaan harjaantunutta lukijan silmää ja pihvin löytämistä laajoista aineistoista. Tulee olla myös valmius hypätä some-maailman saloihin.

Olen Turun yliopistosta valmistunut humanisti, pääaineenani oli ranskan kieli. Lisäksi olen lukenut poliittista historiaa, tiedotusoppia, venäjää ja kirjallisuustiedettä. Tein opintojen aikana myös opettajan pedagogiset opinnot. Olen Turun yliopiston alumni ja toiminut aktiivisesti opiskelijoiden mentoriohjelmassa usean vuoden ajan.

Olen intohimoinen kirjallisuuden kuluttaja! Harrastan myös liikuntaa ja kulttuuria (teatteri, taidenäyttelyt, elokuvat). Kesällä nautimme Turun kauniista saaristosta. Ruuanlaitto on minulle sekä arkea että juhlaa! Olen myös mukana kuntapolitiikassa.

Mottoni: näe mahdollisuuksia, jaa hyvää ja toimi!

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Korkeakouluvision suunta oikea – koulutus- ja osaamistason nosto vaatii painavampia toimia

Lue lisää...

Ammattikorkeakouluille kymmenes lakkovaroitus

Lue lisää...

Perusopetuslain muuttaminen (osaamistakuu)​ 

Lue lisää...

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio​ 2040

Lue lisää...

Palkkatiedustelu: Vakinaisten työsuhteiden määrä kasvanut yksityisellä opetusalalla

Lue lisää...

OAJ tuomittiin sakkoihin laittomista lakonuhista

Lue lisää...

Sivistan viestit kehysriiheen: Osaaminen on Suomen kasvun ja kriisinkestävyyden perusta

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelu jatkuu

Lue lisää...

Opintosetelikokeilu luo mahdollisuuksia nuorille – koulutustason nosto edellyttää useita rinnakkaisia toimia

Lue lisää...

Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikainen muuttaminen (opintosetelikokeilu)

Lue lisää...