» Uutiset » Tutustu sivistalaisiin! Vuorossa Teemu!

Tutustu sivistalaisiin! Vuorossa Teemu!

Olen Teemu Hassinen, Sivistan toimitusjohtaja.

Työni on johtaa hienoa ja ainutlaatuista kokonaisuutta. Meillä on niin hyvä henkilöstö, että työni on sitä mitä toimitusjohtajalla pitääkin olla – strategian mukaisen toiminnan suunnan ja toimintaedellytysten varmistamista. Yksi tavoitteeni on saada erilaiset ihmiset toiminaan yhteisten tavoitteiden eteen motivoituneena, tuloksellisesti ja hyvässä ilmapiirissä.

Päiviini kuuluu keskustelua ja suunnittelua vastuualueidemme johtajien sekä henkilöstön kanssa. Päivät muodostuvat myös tapaamisista sidosryhmien ja päättäjien kanssa. Kokouksia riittää erilaisissa hallinnoissa ja liittomme toimintaan liittyvässä päätöksenteossa. Saan myös olla tekemisissä jäsenjohtomme kanssa, mikä luo tärkeää tilannekuvaa jäsentemme arjesta.

Olen valmistunut Tampereen yliopistosta. Pääaineeni oli ammattikasvatus. Opinnot ovat olleet suureksi hyödyksi työelämässä, mikä on tuonut mukanaan paljon kasvattavia tehtäviä.

Urheilu on ollut minulle aina tärkeää. Tavoitteellisinta harjoittelu on ollut aikoinaan kamppailulajeissa. Nykyään tärkeimpinä harrastuksina ovat ulkoilu ja tennis sekä kaikenlainen nikkarointi.

Historiassa on paljon viisautta ja motoissa oivallusta. En ole lukinnut itselleni vain yhtä mottoa. Tässä yksi, millä kannustan itseäni: Selitykset sivuun ja tulokset tauluun 😊.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...