» Uutiset » Yksityiset ammatilliset oppilaitokset laajasti selvityksen kärjessä

Yksityiset ammatilliset oppilaitokset laajasti selvityksen kärjessä

Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry on toteuttanut opetushallinnon ja Tilastokeskuksen tilastoihin perustuvan ammatillisen koulutuksen selvityksen, jonka mukaan opiskelija ja työelämä ovat laajasti palautteiden perusteella tyytyväisiä yksityisiin ammatillisiin toimijoihin.

– Sivistan kannalta on erinomaista, että tässä voidaan tuoda julkisiin tietoihin perustuen esille yksityisten koulutuksen järjestäjien vahvuus. Raportissa on paljon asioita, mitä voimme hyödyntää osana edunvalvontaamme, johtaja Heikki Kuutti Uusitalo kertoo.

EOL:n raportin keskeisimpien tulosten mukaan yksityiset oppilaitokset muodostavat valtakunnallisen kärjen opiskelija- ja työelämäpalautteissa. Keskeinen löydös onkin, että pienistä hartioista huolimatta nämä ammatilliset oppilaitokset saavat aikaan merkittäviä tuloksia.

– Yksityiset kouluttavat myös suuren määrän oppivelvollisia. Esimerkiksi Helsingin seudulla isot yksityiset koulutuksen järjestäjät kouluttavat suurimman osan oppivelvollisista. Raportti antaakin arvokasta tietoa ammatillisen koulutuksen tilasta ja tehokkuudesta, arvioi elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista vajaa neljäsosa opiskelee yksityisessä muodossa toimivissa oppilaitoksissa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjistä 58 prosenttia on Sivistan jäseniä.

Koko raportti löytyy EOL:n sivuilta.

Lisätietoja:
Heikki Kuutti Uusitalo p. 050 302 8246
Johtaja, Sivista

Jussi-Pekka Rode p. 040 168 6836
Elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivista

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Selvitykset kehottavat tarjoamaan digikursseja opistoissa

Lue lisää...

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Lue lisää...

Nimitysuutisia: uusia johtavia asiantuntijoita Sivistaan

Lue lisää...

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...