Lausunnot
Sivista osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan antamalla lausuntoja ja kannanottoja jäseniimme vaikuttavasta lainsäädännöstä ja muista asioista.
Klikkaa otsikkoa siirtyäksesi lausuntoon. Vanhempia lausuntoja ja kannanottoja voit lukea arkistostamme.
Sivistystyönantajat antoi lausunnon hallituksen esityksestä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta. Sivista kannattaa kokeilua ja esitämme, että kokeilu vakinaistetaan mahdollisimman pian.
Sivistystyönantajat esittää, että kokeiluun voivat osallistua kaikki esiopetusta nykyisin antavat koulutuksen järjestäjät, eikä perusopetuslain 7 tai 8 §:n mukaisen järjestämisluvan saaneita opetuksen järjestäjiä rajata kokeilusta pois.
Sivista lausui perusopetuslain ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Sivista pitää hyvänä, että esitys antaa koulutuksen järjestäjille työkaluja vastata tartuntatautitilanteeseen nimenomaan paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Sivista korostaa, että kevään 2020 etäopetusjakson vaikutuksista etenkin oppimiseroihin on tehtävä riippumaton selvitys.
Sivista tukee hallituksen esitystä yliopistolain 39 ja 40 § sekä ammattikorkeakoululain 14 ja 29 § väliaikaiseksi muuttamiseksi. Esitetyt muutokset tuovat tarvittua joustoa korkeakoulujen toimintaan ja varmistavat opiskelijoiden oikeusturvan covid-19 -epidemian aikana ja epidemiasta johtuvista syistä esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden oleskelulupien käsittelyn pitkittymisessä.
Sivista lausui hallituksen esitykseksi eduskunnalle ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Sivista kannattaa esitettyjä väliaikaisia muutoksia ja näkee, että muutos voisi olla pysyvästikin tämän suuntainen. Muutosta tuleekin seurata ja arvioida, jotta tiedetään, millaisia vaikutuksia sillä on ollut.
Tavoite siitä, että jokainen peruskoulun päättänyt suorittaa toisen asteen tutkinnon on yhteinen. Ei ole kuitenkaan selvää, että nyt esitetty oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton toinen aste ratkaisisi koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten ongelmaa.
Sivista kannattaa esitettyjä väliaikaisia muutoksia ja näkee, että muutos voisi olla pysyvästikin tämän suuntainen. Kenenkään valmistuminen ei saa jäädä kiinni puuttuvasta työpaikan näyttöympäristöstä. Samaan aikaan on varmistettava opiskelijoiden osaamisen laatu ja työelämän vastaavuus.
Koulutuspanostuksista on syytä pitää kiinni myös taantuman aikana. Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät riittävää perusrahoitusta kaikilla koulutusasteilla.
Sivistystyönantajat ry kannattaa asetuksen käyttöönottoa ja koulutuksen järjestämiseen liittyvien rajoitusten jatkoa 13.5.2020 saakka. Samalla korostamme, että koulutus ei toimialana jää koronasta johtuvien taloudellisten vaikeuksien ulkopuolelle.
Sivistystyönantajat on mukana kannanotossa 28 muun oppivelvollisuuden pidentämistä koskevan seurantaryhmän jäsenen kanssa esittämässä, että valmistelua jatketaan niin, että tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2021 aikana ja näin siirtää uudistuksen toimeenpanoa.
Lue koko kannanotto lisäajalle oppivelvollisuuden valmistelussa
Sivistystyönantajat kannattaa valtioneuvoston varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista väliaikaisista rajoituksista liittyvän asetuksen käyttöönottoa, mutta esittää siihen täydennystä ja samalla muistuttaa, että koulutuksen, tutkimuksen ja osaamisen rahoitus on turvattava kriisin aikana.
- « Edellinen
- 1
- …
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- …
- 36
- Seuraava »