Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Sairastan autoimmuunitautia Alopecia Areata. Etsiessäni tietoa sairaudesta olen törmännyt monta kertaa lääketieteelliseen artikkeliin, jota en ole päässyt lukemaan, koska se on maksumuurin takana.  

Tämä on yleinen ongelma paitsi yksilölle niin erityisesti tiedeyhteisöille ja -organisaatioille, sillä tieteellisten artikkeleiden avoimuus on edellytys tutkimuksen leviämiselle, luotettavuudelle sekä yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Tutkimuksen avoimuus – avoin tiede – tarkoittaa, että tutkimustulokset, tässä tapauksessa artikkelit, ovat muiden tutkijoiden hyödynnettävissä mahdollisimman laajasti.

Tieteen avoimuus ja rinnakkaistallennus   

Tieteellisiä artikkeleita julkaisevat ensisijaisesti suuret kaupalliset tiedekustantajat. Kaupallinen tiedekustantamisen malli syntyi ja vakiintui toisen maailmansodan jälkeen. Ennen tätä tieteellinen julkaisutoiminta oli lähes 300 vuoden ajan pääasiassa voittoa tavoittelemattomien tieteellisten seurojen ja yliopistojen omassa hallinnassa. Tällä hetkellä yli 50 prosenttia julkisesti rahoitetusta tutkimuksesta Euroopassa on edelleen tiedekustantajien maksumuurien takana. Korkeakouluille ratkaisuksi kehitettiin artikkeleiden rinnakkaistallennus (secondary publishing), joka toi tutkimustulokset kaikkien saataville – mutta kaupallisen tiedekustantajan määrittämin ehdoin.

Rinnakkaistallentamisella tarkoitetaan vertaisarvioidun käsikirjoituksen tallentamista ja arkistoimista avoimeen julkaisuarkistoon. Tällaisia arkistoja ovat esimerkiksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen omat järjestelmät (kuten Helda tai Theseus) tai tieteenalakohtaiset arkistot. Käytännössä tiedekustannetusta artikkelista tehdään ns. rinnakkaiskappale.

Mikä on rinnakkaistallennusoikeus (engl. secondary publishing rights SPR)?  

Rinnakkaistallennukseen liittyy tiiviisti kysymys siitä, kenellä on oikeus määrätä julkaisun avoimuudesta. Perinteisesti rinnakkaistallennus on siis vaatinut kaupallisen tiedekustantajan luvan, vaikka artikkeli on tehty julkisella rahoituksella. Kustantajat saattavat määrittää julkaisulle pitkänkin embargon eli suoja-ajan, jonka aikana artikkelia ei saa avata yleisölle.

Koska tieteen avoimuus on viime kädessä keskeistä innovaatioiden syntymiselle ja talouden kasvulle, useissa EU-maissa (kuten Ranskassa ja Alankomaissa) laki takaa tutkijalle oikeuden tallentaa välittömästi julkisesti rahoitettuja artikkeleita avoimiin julkaisuarkistoihin riippumatta kustannussopimuksesta.   

Mitä pitäisi tehdä? 

Suomen lainsäädäntö (sen sijaan) ei anna selkänojaa rinnakkaistallentamiseen. Siksi yliopistot ovat ottaneet tänä vuonna käyttöön kansainvälisen mallin mukaisen esilisensointistrategian (Rights Retention Strategy RRS). Tässä mallissa tutkija sitoutuu avaamaan vertaisarvioidun käsikirjoitusversion välittömästi arkistoon samalla säilyttäen oikeudet omaan tekstiinsä. Lakisääteistä rinnakkaistallennusoikeutta pohdittiin Suomessakin tekijänoikeuslain uudistuksessa 2023, mutta se jätettiin pois lopullisesta laista.

Tutkijoiden rinnakkaistallennusoikeudella on monia etuja. Avoimet artikkelit saavat enemmän lukijoita ja viittauksia kuin maksumuurien taakse piilotetut, mikä takaa tutkimustulosten leviämisen ja hyödyntämisen. Artikkelin pitkäaikaissäilytys korkeakoulun omiin julkaisuarkistoihin takaa sen, että artikkeli säilyy tallessa pitkään ja turvallisesti. Välitöntä rinnakkaistallennusta perustelee myös se, että korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten lisenssimaksut nousevat joka vuosi noin 5 prosenttia, vaikka itse tieteelliset artikkelit on tehty merkittävällä julkisella rahoituksella. Julkisen rahoituksen kuten Suomen Akatemian tai EU:n tutkimusrahoituksen ehtona onkin usein tutkimuksen avoimuus.

Rinnakkaistallennusoikeus on tutkijalle maksuton ja helppo tapa edistää avointa tiedettä sekä varmistaa oman työn mahdollisimman suuri vaikuttavuus. Se vahvistaa tutkijoiden ja tutkimusorganisaatioiden neuvotteluasemaa suhteessa tiedekustantajiin. Rinnakkaistallennus myös turvaa tutkijaa saalistajakustantajilta (predatory publishers), jotka esiintyvät tieteellisinä julkaisuina, mutta joiden vertaisarviointi, toimituskäytännöt tai omistusrakenne ovat epäselviä. Tutkijat saattavat jopa joutua maksamaan näille saalistajakustantajille. (Yliopistotutkijaa kiinnostanee myös se, että avoimista julkaisuista kertyy enemmän OKM-rahoitusta yliopistolle, mikä osaltaan turvaa tutkimuksen tekemistä.)

Mikä tärkeintä, avoin julkaiseminen takaa kansalaisille sivistyksellisiä perusoikeuksia. On tärkeää, että myös Suomessa saataisiin rinnakkaistallentamiselle vihdoin lainsäädännöllinen selkänoja. Keskeistä on, että korkeakouluilla ja tutkimuslaitoksilla on mahdollisuus edellyttää, että tutkijoiden tieteelliset artikkelit julkaistaan avoimesti riippumatta kustannussopimuksesta!