» Tiedotteet » Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä

One teenage girl going up the stairs in motion blur and shadows of people following , on huge public outdoor stairway

Orpon hallitus sai päätökseen viimeisen budjettiriihensä. Sivistysala ry (Sivista) on tyytyväinen, että koulutukseen ja tutkimukseen ei kohdistettu uusia säästötoimia valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2027. 

– On hienoa, että säästöjen keskelläkin tutkimuksen ja kehityksen (T&K) rahoitusta kasvatetaan 230 miljoonalla eurolla. Hallitus toteuttaa polkua kohti yhteisesti sovittua neljän prosentin tavoitetta. Tavoitteesta yksi kolmasosa on julkisen vallan vastuulla, sanoo johtaja Heikki Kuutti Uusitalo.

– Viime kevään kehysriihestä lähtien hallitus on kuitenkin alkanut nihkeillä. Tuomitsemme oudon puliveivauksen, jossa valtion rahoitusosuuteen lasketaankin mukaan osa EU:lta tulevasta rahasta. Tässä tingitään väärästä paikasta, sillä osaamisella, tutkimuksella ja tuotekehityksellä luodaan perustaa Suomen kestävälle kasvulle, Uusitalo sanoo.

Valtiovarainministeriön budjettipohjassa korkeakoulujen T&K-rahoituksen lisäys oli 32,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti. OKM:n ehdotus oli 86,5 miljoonaa. Hallituksen budjettiehdotuksen lopullisia lukuja tältä osin ei ole vielä julkistettu.

Hallitusohjelmaan oli kirjattu yksityisen hoidon tuen hoitorahan nosto. Sitä maksetaan perheille, joiden lapset ovat yksityisissä päiväkodeissa ilman palveluseteliä. Hoitorahan korottaminen pienentäisi perheiden maksettavaksi jäävää osuutta. Budjettiriihestä ei kuultu uutista kyseisen kirjauksen toimeenpanosta, joten hallitusohjelma ei tältä osin toteudu.

Lisätietoja:

Heikki Kuutti Uusitalo, johtaja, politiikka ja vaikuttaminen, heikki.kuutti.uusitalo@sivista.fi, puh. 050 302 8246

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Paula Tuovinen: Julkisesti rahoitettu tutkimus vapaaksi maksumuureista

Lue lisää...

Tieteen vapaus on heikentynyt Suomessa – eduskuntavaaleissa valitaan suunta 

Lue lisää...

Freedom of Research Has Declined in Finland – The Parliamentary Elections Will Shape Its Future

Lue lisää...

Sivista, Suomen Akatemia ja UNIFI SuomiAreenalla 23.–26.6.2026

Lue lisää...

Tohtoripilotti toi työrauhan väitöskirjaan ja avasi ovia kansainvälisiin verkostoihin

Lue lisää...

Kehysriihianalyysi: Ei uusia suoria säästöjä koulutukseen, mutta tutkimus- ja kehitystoiminnan leikkaukset tekevät hallaa kasvulle

Lue lisää...

Hallituksen kehysriihi: Sivistysala moittii leikkauksia tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Lue lisää...