» Tiedotteet » Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Uusia lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

A fragment of the facade of a modern office building. Windows and light decorative stone. Organization of workplaces

OAJon antanut uuden Haaga-Helia ammattikorkeakoulua, Hämeen ammattikorkeakoulua, Jyväskylän ammattikorkeakoulua, Laurea-ammattikorkeakoulua, Tampereen ammattikorkeakoulua ja Turun ammattikorkeakoulua koskevan lakkovaroituksen31. elokuuta. Lakon on ilmoitettu toteutuvan 15.-17. syyskuuta. 

Työehtosopimusratkaisua ei ole saavutettu, koska OAJ ja Sivista eivät ole löytäneet saatavuuslisään kumpaakin osapuolta tyydyttävää ratkaisua. Työriidassa on annettu kaksi hylättyä sovintoehdotusta, joista jälkimmäisen sisältöä avataan Sivistan blogissa. 

– Tavoittelemme oikeudenmukaista palkkausta, jossa kaikkien opettajien palkkaus määräytyy samojen kriteerien pohjalta. Oikeudenmukainen ja reilu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi sama palkka. Sivista olisi hyväksynyt toisen sovintoehdotuksen, jossa kenenkään palkka ei olisi laskenut ja kaikille olisi myös tullut korotuksia, kommentoi Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen. 

Ammattikorkeakoulujen opettajien palkat ovat jo nykyisellään korkeammat kuin monilla yksityisen sektorin korkeakoulutetuilla. Ammattikorkeakoulujen opettajien palkat ovat nykyisellään 4500-6500 euroa ilman saatavuuslisää. Tekniikan ja liikenteen alan opettajien palkkaa nostaa automaattisesti lisäksi 750-1000 euron suuruinen saatavuuslisä. 

Sivista, OAJ ja YTN tapasivat valtakunnansovittelijan viimeksi 31. elokuuta.  

Lisätietoja:       

Hanne Salonen, työmarkkinajohtaja,Sivista 
p. 0405204877 
hanne.salonen@sivista.fi  

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Ammattikorkeakoulujen työriita: Sivista ei ole esittänyt palkkojen laskemista

Lue lisää...

Lisää lakkovaroituksia ammattikorkeakouluille

Lue lisää...

OAJ antoi lakkovaroituksen lukuvuoden alkuun kuuteen ammattikorkeakouluun

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Ammattikorkeakouluille toinen sovintoehdotus

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivälle kohdistuva OAJ:n lakko siirretään

Lue lisää...