Uutishuone
Mukaan valtakunnalliseen Kodin ja Koulun Päivään!
Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota päiväkodit, koulut ja oppilaitokset voivat toteuttaa yhdessä kotien kanssa itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kodin ja Koulun Päivä vastaa opetussuunnitelman perusteisiin kirjattua tavoitetta kodin ja koulun yhteistyön toteuttamisesta. Kouluissa päivän vietto on otettu innostuneesti vastaan.
Vuonna 2024 päivää vietetään perjantaina 27.9. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa päivän omaan ohjelmaansa parhaiten sopivaan ajankohtaan siten, että mahdollisimman monet vanhemmat pääsevät osallistumaan tapahtumaan.
Uutta – Kodin ja Koulun Päivän ideapankki auki
Tänä vuonna Kodin ja Koulun Päivä haastaa kouluyhteisön tarinoiden äärelle. Tavoitteena on vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden lukuintoa. Ideapankista löytyy tarinankerrontaan kannustavia toimintaideoita. Tutustu ideoihin Kodin ja Koulun Päivän verkkosivulla (linkki tähän).
Lukunurkkaus-haaste – Vanhemmat mukaan talkoisiin
Kodin ja Koulun Päivä haastaa kaikki Suomen koulut, opettajat, oppilaat ja vanhemmat mukaan lukunurkkaus-haasteeseen! Rehtori voi haastaa vanhemmat suunnittelemaan ja tekemään luokkaan käyttäjien näköistä kännykkävapaata lukupistettä yhdessä oppilaiden, vanhempien ja opettajien kanssa Kodin ja Koulun Päivänä. Jos koulussa on jo lukunurkkauksia, löydätte ideapankista vinkkejä niiden hyödyntämiseen.
Ilmoittaudu mukaan Kodin ja Koulun Päivään osoitteessa: kodinjakoulunpaiva.fi.
Mukana Kodin ja Koulun Päivässä:
Opetushallitus
Suomen Rehtorit
Finlands Svenska Lärarförbund FSL
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry
Suomen Kuntaliitto
Sivistysala ry
Suomen Vanhempainliitto
Förbundet Hem och Skola i Finland




