Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut pattitilanteessa

Neuvotteluita yliopistojen työehtosopimuksen uudistamisesta on käyty tiiviiseen tahtiin 4. helmikuuta lähtien. Neuvotteluosapuolet JUKO, Pro, JHL ja Sivista tapasivat viimeksi maanantaina 14. huhtikuuta. 

Neuvottelutulosta ei tästä huolimatta ole saatu aikaan, vaikka Sivista on tarjonnut palkansaajille yleisen linjan mukaista korotustasoa ja osoittanut olevansa halukas löytämään ratkaisuja yhdessä palkansaajaliittojen kanssa.  

Sivista esitti maanantain neuvottelussa neuvotteluaikoja molemmin puolin pääsiäistä, mutta palkansaajaliitot eivät halunneet sopia uusia neuvotteluaikoja. Sivista on edelleen valmis jatkamaan neuvotteluja.  

– Kenkä puristaa nyt kontaktiopetustuntikäsitteestä luopumisesta ja sen tilalle tulevasta suojasta, joka määrittelisi paremmin nykyaikaista opetusta. Tärkeänä asiana yliopistojen tavoitteen taustalla on huoli yliopistolaisten työn kuormittavuudesta. Toisin kuin palkansaajaliittojen viestinnän perusteella voi ymmärtää, olemme tuoneet pöytään monenlaisia aitoja ratkaisuehdotuksia. Tarvitsemme kuitenkin sovun löytämiseksi palkansaajapuolen näkemyksiä ja ehdotuksia, sanoo Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen. 

Joustavampaa työajan suunnittelua

Yliopistojen tavoite työsuunnittelun uudistamisesta ja kontaktiopetustuntikäsitteestä luopumisesta on osoittautunut palkansaajaliitoille hankalaksi palaksi. Tarkoitus on hakea työehtosopimukseen kirjauksia, jotka vastaavat nykyajan opetustyötä, eli uudistaa ja joustavoittaa työajan suunnittelua. 

Sivista on ehdottanut erilaisia työajan suunnittelun ratkaisumalleja, joissa huomioitaisiin henkilöstön eri roolit, tarpeet ja työn tekemisen tavat. Työsuunnitelmien periaatteista ja reunaehdoista sovittaisiin ensisijaisesti paikallisesti. Sivistan ehdottamissa malleissa olisi myös työehtosopimuksessa määritelty periaatteet, jos paikallisesti ei päästäisi sopimukseen. 

Yliopistojen työehtosopimuksella on pitkä historia. Yliopistoissa siirryttiin kokonaistyöaikaan vuonna 1998. Sittemmin vuotuiseksi työajaksi on sovittu 1612 tuntia. Työelämä ja yliopistoissa opettavien työ on muuttunut rajusti vuodesta 1998, Salonen toteaa.

– Opetusmenetelmät ovat monipuolistuneet digiloikan myötä, opiskelijoiden tarpeet kasvaneet ja opettajien roolit muuttuneet. Työajan suunnittelun tulisi olla joustavampaa ja ottaa paremmin huomioon opettajien ja tutkijoiden yksilölliset tarpeet. Nyt esimerkiksi osa työtehtävistä on saattanut jäädä pimentoon, Salonen kuvaa. 

– Nykyinen työehtosopimuksen kirjaus kontaktiopetuksesta viittaa siihen, että kontaktiopetus olisi jollain tavalla arvokkaampaa kuin muu pedagogisesti laadukas opetus. Olisi syytä päästä eroon ajattelutavasta, jonka mukaan vain kontaktiopetustunneilla on merkitystä työn kuormittavuuden kannalta. 

Yliopistojen sivistykselle luoma perusta on säilytettävä 

Yliopistoissa tehtävä opetus ja tutkimus luovat perustan sivistykselle ja kehitykselle. Jotta yliopistoissa pystyttäisiin tarjoamaan jatkossakin laadukasta opetusta ja tekemään huippututkimusta, työehtosopimuksen ehtojen kehittämisestä pitää pystyä neuvottelemaan. 

– Kyse ei ole työehtojen heikennyksistä, vaan päinvastoin tavoitteesta parantaa työajan suuntaamista ottamaan huomioon esimerkiksi erilaiset lukuvuodet, menetelmät ja opetustarpeet. Tarve kontaktiopetusajattelun ja siihen liittyvän työnsuunnittelun uudistamiseen tulee yliopistoilta ja aidosta tarpeesta, Salonen painottaa. 

Suomi tarvitsee yhä enemmän korkeakoulutettuja osaajia ja tutkimusta pysyäkseen kilpailukykyisenä ja vauhdittaakseen talouskasvua. Oikeudenmukaisilla ja ajassa kiinni olevilla työehdoilla varmistetaan, että yliopistot pysyvät vetovoimaisina työnantajina myös tulevaisuudessa. 

– Koska maailma ja työelämä muuttuvat, on uskallettava katsoa eteenpäin ja luottaa siihen, että voimme päästä takaisin kasvun uralle tekemällä töitä yhdessä. Työelämässä kilpaillaan nyt osaajista monella alalla ja tämä tiedostetaan yliopistojen johdossa. Työehtojen uudistuksilla pyritään varmistamaan, että yliopistojen henkilöstö viihtyy työssään myös tulevaisuudessa, tutkijanurat säilyvät houkuttelevina, opetuksen laatu pysyy korkeana ja yliopistoissa syntyy entistä enemmän uusia innovaatioita.