Uutishuone
OAJ antoi lakkovaroituksen ammattikorkeakoulujen 28.5. valintakoepäivälle – “Ei auta saatavuuslisään liittyvän kysymyksen ratkaisemisessa”
OAJ antoi pääsykokeiden valvontaa kaikissa ammattikorkeakouluissa koskevan lakkovaroituksen 13. toukokuuta. Lakon on ilmoitettu toteutuvan 28. toukokuuta.
Sivista pitää päätöstä poikkeuksellisen harkitsemattomana ja toivoo, että valtakunnansovittelija esittää 28. toukokuuta ilmoitetun lakon siirtoa työ- ja elinkeinoministeriölle.
Arviolta noin 40 000 nuorta ja aikuista osallistuu ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin 26.-28. toukokuuta. Ammattikorkeakoulut tekevät kaikkensa, jotta pääsykokeet voidaan järjestää normaalisti.
– Tutkimusten mukaan nuorten tulevaisuususko on heikkenemässä ja luottamus tulevaan työllistymiseen horjuu. On vastuutonta tehdä nuorista työtaisteluiden pelinappula. OAJ:n lakkovaroitus ei auta saatavuuslisään liittyvän kysymyksen ratkaisemisessa, eikä jouduta sovittelua. Sillä kuitenkin aiheutetaan tuleville opiskelijoille ja ammattikorkeakouluille täysin kohtuutonta huolta, kommentoi Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen.
Ammattikorkeakoulujen työriitaa on soviteltu valtakunnansovittelijan johdolla huhtikuun alusta lähtien. Sovittelija antoi sovintoehdotuksen työriitaan tiistaina 11. toukokuuta. Osapuolet antoivat vastauksensa keskiviikkona 13. toukokuuta. Sivista hylkäsi sovintoehdotuksen – OAJ ja YTN olisivat sen hyväksyneet.
Sivista hylkäsi sovintoehdotuksen, koska siinä ei ollut ratkaisua saatavuuslisäkysymykseen. Saatavuuslisä on 700–1000 euron kuukausittainen palkanlisä, jota maksetaan ammattikorkeakouluissa tekniikan ja liikenteen koulutusalojen opettajille. Sivista tavoittelee työehtosopimukseen muutosta, jonka myötä saatavuuslisän tilalle tulisi palkkarakenne, joka huomioi opetushenkilöstöä oikeudenmukaisemmin.
– Ei ole perusteltua, että saatavuuteen liittyvästä, tietylle ryhmälle maksettavasta palkanlisästä on sovittu työehtosopimustasolla riippumatta työmarkkinoiden tilanteesta. Ratkaisun on löydyttävä tällä neuvottelukierroksella, Salonen painottaa.
Lisätietoja:
Hanne Salonen, työmarkkinajohtaja, Sivista
p. 0405204877
hanne.salonen@sivista.fi




