» Vaikutamme » Lausunnot

Lausunnot

Sivista osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan antamalla lausuntoja ja kannanottoja jäseniimme vaikuttavasta lainsäädännöstä ja muista asioista.

Klikkaa otsikkoa siirtyäksesi lausuntoon. Vanhempia lausuntoja ja kannanottoja voit lukea arkistostamme.

Sivista lausui kiusaamisen ehkäisyohjelmasta

3.6.2021

Sivista lausui hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain, ammatillisen koulutuksen annetun lain ja lukiolain muuttamisesta. Esityksessä on tarkoitus yhtenäistää perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen lainsäädäntöä.  Sivista pitää aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelmaa kiusaamisen, väkivallan sekä häirinnän ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tarpeellisena.  Lakiesitys on luonnollista jatkoa ns. koulurauhalaille (1267/2013). Turvallinen oppimisympäristö on kaikille oppilaille ja opiskelijoille, mutta myös henkilökunnalle ja muulle yhteisölle perustarve ja hyvinvoinnin lähde.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 040 168 6836

Sivista otti kantaa SORA-säännöksiin

21.5.2021

Sivista lausui ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n muuttamisesta. Ns. Sora-säännöksiin lisättäisiin vammaisalan ammattitutkinto. Sivistalla ei ollut esitykseen huomautettavaa.

Lue koko esitys ja lausunto.

Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836

Sivistystyönantajien lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta ja siihen liittyviksi laeiksi

21.5.2021

Sivistystyönantajat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä jatkuvan oppimisen palvelukeskukseksi. Sivista pitää hyvänä, että jatkuvaa oppimista tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Perustettava palvelukeskus on kuitenkin vanhanaikainen ja kankea lähestymistapa kysymykseen. Tärkeämpää olisi tuoda olemassa oleva koulutustarjonta laajemmin ja joustavammin kaikkien ulottuville.

Sivista myös katsoo, ettei ole mielekästä käynnistää palvelukeskuksen toimintaa ilman digitaalista kokonaisuutta. Alustamaisen palveluekosysteemin pitäisi olla koko uudistuksen lähtökohta.

Sivista esittää myös muutoksia keskuksen hallintomalliin. Viiden vuoden välein laadittava kehittämissuunnitelma olisi laadittava kolmeksi vuodeksi. Ohjaavasta neuvostosta puuttuvat koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen edustajat, vaikka niillä on keskeinen rooli työllisyyden hoidossa. Neuvoston kokoonpanoa on laajennettava tältä osin.

Lausunnossa muistutetaan myös siitä, että palvelukeskuksen toiminta ei saa heikentää koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen nykyisiä perustehtäviä eikä niiden koulutustoimintaa. Sivista ei kannata sitä, että uusi palvelukeskus olisi toimivaltainen viranomainen rahoituspäätöksissä. Jatkotyössä ja toimeenpanossa on huomioitava koulutuskentän toimijoiden osallisuus aiempaa valmistelua paremmin.

Lue koko lausunto.

Lisätiedot: johtaja Laura Rissanen, p. 041 540 4505

Sivistystyönantajien lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022-2025

17.5.2021

Sivistystyötyönantajat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle julkisen talouden suunnitelmasta 2022-205. Sivista totea, että suunnitelma ei pidä sisällään mitään suuria muutoksia aiempaan, mutta etenkin tieteen rahoitukseen kohdistuva 35 miljoonan leikkaus on vastoin hallituksen omaa ohjelmaa, koulutuspoliittisen selonteon sekä tki-tiekartan tavoitteita.

Valiokunta oli pyytänyt lausuntoa erityisesti kolmesta kokonaisuudesta: koulutuspoliittisen selonteon tavoitteiden rahoittamisesta, korona-ajan aiheuttaman osaamisvajeen paikkaamisesta sekä Veikkausvoittovarojen tulevaisuudesta.

Sivista toteaa, että julkisen talouden suunnitelmassa ei ole varauduttu koulutuspoliittisen selonteon tavoitteisiin. Erityisesti korkeakoulutettujen määrän nostaminen 50 % nuorista ikäluokista edellyttää pysyvää lisäystä perusrahoitukseen jo suunnitelmakaudella. Niinikään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen nosto puuttuu kehyksistä.

Korona-ajan aiheuttaman osaamisvajeen osalta on toistaiseksi mahdoton ennakoida pitkäaikaisia vaikutuksia. Jaettavan tuen on oltava kaikkien koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen käytettävissä joustavasti. Etäopetuksen käyttöä ja hyödyntämistä edelleen on hyvä selvittää.

Sivista myös korostaa, että rahapelitoiminnan alenevien tuottojen kompensointi on ensiarvoisen tärkeää. Sivista katsoo, että pysyvä päätös rahapelituottojen kompensoinnista on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja avattava ovi mahdollisuuteen siirtyä budjettiperusteiseen rahoitukseen.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, p. 041 540 4505

 

Lausunto ammatillisen koulutuksen tilauskoulutusta koskevista muutosesityksistä

5.5.2021

Ammatillisen koulutuksen tilauskoulutuksen vientimahdollisuuksia tulee avata. Opetushallituksen lupamenettely tutkinnon perusteista poikkeamiseksi pitää tehdä selkeäksi ja nopeaksi.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
Heikki Holopainen, johtava elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 0400 639 331

 

Lausunto korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmasta

5.5.2021

Sivistystyönantajat pitää korkeakoulutuksen saavutettavuutta tärkeänä asiana, mutta suunnitelmasta ei käy selvästi ilmi, mitä ollaan tavoittelemassa. Saavutettavuuden parantamisessa tulee nojata olemassa olevaan saavutettavuutta koskevaan lainsäädäntöön ja sen toteuttamiseen, korkeakoulujen jatkuvaan itsenäiseen kehittämiseen ja koulutusasteiden väliseen yhteistyöhön. Sivistystyönantajat ei kannata erillisen saavutettavuusvelvoitteen lisäämistä yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
Heikki Holopainen, johtava elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 0400 639 331

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n väliaikaisesta muuttamisen jatkamisesta

30.4.2021

Sivista lausui hallituksen esitykseksi eduskunnalle ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n väliaikaisen muutoksen jatkamisesta. Sivista kannattaa esitettyjä väliaikaisia muutoksia, eikä näe itse esityksessä muuta huomautettavaa. Yksityisiä koulutuksen järjestäjiä on tuettava paikallisissa päätöksissä riittävällä tavalla ja heidät on otettava mukaan yhteistyöhön paikallisten viranomaisten kanssa.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, p. 040 1686 836

 

Sivistystyönantajien lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi perusopetuslain ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

22.4.2021

Sivista lausui esitysluonnoksesta perusopetuslain ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Sivista piti perusteltuna säätää poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden jatkosta, mutta piti tärkeänä, että perusopetusta koskevaan lainsäädäntöön lisätään pysyvät säännökset normaaliolojen poikkeus- ja häiriötilanteisiin. Samalla vuoropuhelua tartuntaviranomaisten kanssa on tiivistettävä ja taloudelliset vaikutukset opetukseen täytyy ottaa vakavasti.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, p. 040 1686 836

Lausunto valtioneuvoston koulutuspoliittisesta selonteosta

20.4.2021

 Sivistystyönantajat oli kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa tiistaina 20.4.2021. Sivistan lausunnosssa korostetaan, että koulutuspoliittiselle selonteolle on selvä tarve. Koulutus- ja tutkimussektori on edellisen kymmenen vuoden ajan käynyt läpi mittavat resurssileikkaukset ja samaan aikaan lähes kaikkia koulutusaloja on uudistettu.

Pitkän aikavälin koulutus- ja tutkimuspolitiikan kannalta ennakoitavuus on aivan keskeistä. Sen vuoksi selonteon parlamentaarista roolia on syytä korostaa. Laajan parlamentaarisen yksimielisyyden löytyminen on keskeistä selonteon tavoitteisiin pääsyn kannalta.  

Sivista pitää valitettavana, että työ- ja elinkeinoelämän näkökulma on selonteossa varsin ohut. Koulutusjärjestelmää ei pidä tarkastella muusta yhteiskunnasta irrallisena laboratoriona.

Selontekoluonnos on laadittu varsin perinteisesti niin, että toimenpiteet esitetään koulutusasteittain. Valinta on johtanut siihen, että esimerkiksi aikuiskoulutus uupuu lähes kokonaan samoin eri nivelvaiheet. Myös kansainvälisyys ja koulutusvienti ovat jääneet liian vähälle, samoin digitalisaation mahdollisuudet eri koulutusasteilla. Nämä puutteet on korjattava eduskuntakäsittelyn aikana.

Selonteossa esitetään myös useita uudistuksia, joiden tarkoituksenmukaisuuden Sivista kyseenalaistaa. Etenkään toisen asteen koulutuksen osalta emme pidä perusteltuna käynnistää uutta kokonaisuudistusta tilanteessa, missä niin lukiokoulutuksen kuin ammatillisen koulutuksen lainsäädännöt on juuri uudistettu ja oppivelvollisuuden laajennus vasta toimeenpanovaiheessa.  Korkeakoulupolitiikan osalta korostamme, että on tärkeää jatkaa pitkää linjaa, jossa korkeakouluille on annettu toimintavapautta. On huolestuttavaa, että selonteossa korostetaan uusia valtio-ohjauksen tarpeita, mutta ei juurikaan nosteta esille korkeakoulujen autonomiaa tai itsenäistä strategista kehittämistä.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
johtaja Laura Rissanen, p. 041 5404 505

 

Sivista kommentoi hallituksen suunnitelmia koronarajoitusten purusta

16.4.2021

Sivistystyönantajat pitää oikeana lähtökohtana sitä, että rajoitusten purku aloitetaan lapsista ja nuorista. Lasten ja nuorten elämässä poikkeuksellinen vuosi on aiheuttanut paljon epävarmuutta ja etenkin syntyneen oppimisvajeen osalta koulutuksen järjestäjät ja korkeakoulut tarvitsevat suoraa tukea vielä pitkään. Suunnitelmaa on Sivistan näkökulmasta korjattava taiteen perusopetuksen osalta, jonka paikka on ryhmäharrastusten sijaan kohdan ”Opetus ja koulutus” alla. Kun tavoitteena on purkaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitukset ensin,  ei suunnitelman nykyinen kirjaus tue tätä tavoitetta.

Sivista myös nostaa esiin koronatodistuksen käyttöönoton muuhunkin kuin matkustamiseen. Tämä mahdollistaisi terveysturvallisten tapahtumien ja palveluiden järjestäminen jo aiemmin kuin ne avataan kaikille.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja:
johtaja Laura Rissanen, p. 041 5404505