Lausunnot
Sivista osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan antamalla lausuntoja ja kannanottoja jäseniimme vaikuttavasta lainsäädännöstä ja muista asioista.
Klikkaa otsikkoa siirtyäksesi lausuntoon. Vanhempia lausuntoja ja kannanottoja voit lukea arkistostamme.
Sivistystyönantajat oli kuultavana keskiviikkona 13.10.2021 eduskunnan sivistys- ja tiedejaostossa. Kuulemisen aiheena oli valtion talousarvioesitys 2021 ja siinä erityisesti koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan rahoituksen tilanne ja kehitysnäkymät, ml. EU:n elpymisrahaston varojen hyödyntäminen. Sekä lisäksi korkeakoulujen aloituspaikkojen riittävyys.
Sivistan kirjallisessa lausunnossa korostetaan pysyvän tasokorotuksen merkitystä niin korkeakoulujen aloituspaikkojen osalta kuin TKI-toiminnan rahoittamisessa. Talousarvioesityksen pohjalta näyttää siltä, että Suomi on vaarassa pudota tieteen kiihtyvässä globaalissa kilpailussa. TKI-toimintaa ei voi myöskään tarkastella irrallaan perustutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoituksesta. Innovaatioiden takana on aina ihminen, siksi samaan aikaan kun pohditaan TKI-rahoitusta, on pidettävä kiinni korkeakoulutuksen laadusta ja osaajien saatavuudesta.
Vuoden 2022 budjetissa ei juuri ole uusia kohdennuksia TKI-toimintaan. Sivista korostaakin, että odotukset parlamentaarisen TKI-työryhmän työhön ovat korkealla. Lausunnossa nostetaan esiin erityisesti kolme kokonaisuutta:
- Korkeakoulujen tutkintomäärien merkittävä kasvattaminen ei onnistu ilman pysyvää lisärahoitusta.
- Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan 4 %:n BKT-tavoite edellyttää pitkän aikavälin rahoitussuunnitelman laatimista sekä konkreettisia lisärahoituspäätöksiä jo tämän hallituskauden aikana.
- Rahapelituottojen kompensoinnista on tehtävä pysyvä päätös mahdollisimman nopeasti.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, p. 041 540 4505
Sivista otti kantaa ehdotuksesta liittyen perusopetuksen jälkeisten koulutusten haku- ja valintaperusteisiin. Sivista piti esitystä yhteishaun uudistamisesta tarkoituksenmukaisena. Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä yhteishaun merkitys korostuu oppivelvollisten valinnoissa entisestään. Sivista korosti lisäksi, että jatkuvan haun merkityksen tulee olla vähintään yhtä tärkeää, silloin kun valintoja tehdään.
Lue koko lausunto täältä.
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, 040 1686 836
Sivista lausui ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta. Sivista katsoi lausunnossaan, että reformin toteutuminen on edelleen kesken, eikä kaikkia reformin elementtejä ole vielä pantu toimeen. Ammatillisen koulutukseen on kohdistunut poikkeuksellisen paljon muutoksia. Lisäksi koronakriisi on merkittävästi vaikeuttanut oppilaitosten arkea. Sivista toteaakin, että tuen lisäksi koulutuksen järjestäjät kaipaavat nyt ensisijaisesti työrauhaa.
Lue koko lausunto täältä.
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, 040 1686 836
Sivista otti kantaa oppilas- ja opiskeluhuoltolain muutoksiin. Sivista huomauttaa, että eri alueilla on jo vakiintuneet yhteistyön rakenteet kuntien ja eri opetuksen ja koulutuksen järjestäjien välillä. Näin ollen olemassa olevia rakenteita ei tule romuttaa. Sivista katsoo myös, että kaikilla koulutuksen järjestäjillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa opiskeluhuollon suunnitteluun.
Lue koko lausunto täältä.
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, 040 1686 836
Sivista pitää oleskeluluvan pidentämistä koko tutkinnon tai opintojen suorittamisen keston ajalle erittäin kannatettavana. Lupien pidennys olisi laajennettava koskemaan myös esimerkiksi tohtoriksi kouluttautuvia. Oleskeluluvan tyypin muutos jatkuvaksi on myös kannatettavaa, mutta samalla on huolehdittava siitä, että muutos ei estä lukuvuosimaksujen perimistä kolmansien maiden opiskelijoilta.
Lue koko lausunto
Lisätietoja: Heikki Holopainen, p. 0400 639331
Sivista lausui hallituksen esityksestä valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain muuttamisesta. Sivista kannattaa esitystä. Sivista pitää perusteltuna oppijanumeron käytön laajentamisesta myös muillekin opetushenkilöstöön kuuluville henkilöille. Näin ollen erillistä rekisteriä tai henkilötunnusta ei tarvitse käyttää.
Koko lausunto
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 040 1686 836
Sivista kannattaa valtionavustuskäytäntöjen kehittämistä ja soveltuvilta osin yhdenmukaistamista siten, että ne lisäävät tukien myöntämisen ja käytön läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta. Sivista kannattaa myös kaksivuotisten tai tätä pidempien yleisavustusten myöntömahdollisuuden käyttöönottamista.
Linkki lausuntoon.
Lisätietoja:
Heikki Holopainen, johtava elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 0400 639 331
Aineettomat oikeudet ja korkeakoulut ovat keskeisessä roolissa talouden kilpailukyvyssä. IPR-strategiassa tulisi paremmin tunnistaa tarve selkiyttää lainsäädäntöä korkeakouluissa syntyvien aineettomien oikeuksien kaupallistamisen helpottamiseksi. Myöhemmässä vaiheessa on tarkoituksena valmistella patenttilainsäädännön kokonaisuudistusta. Valmistelussa on huolehdittava korkeakoulujen osallistamisesta.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
työmarkkinalakimies Maria Äimälä, p. 040 839 4845
Sivistystyönantajat lausui hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslain muuttamisesta. Hallitus esittää, että yksityinen varhaiskasvatus muuttuisi luvanvaraiseksi nykyisen ilmoitusmenettelyn sijaan.
Sivista pitää ehdotettua muutosta tarpeettomana. Nykyinen ilmoitusmenettely on osoittanut toimivaksi ja joustavaksi niin palveluntuottajien kuin kuntien kannalta. Emme jaa käsitystä siitä, että yhteistyö lupaviranomaisten kanssa ei olisi toimivaa. Sivistan mukaan esityksen tavoitteet eivät toteudu luvanvaraisuudesta säätämällä.
Esityksessä luodaan vahva mielikuva siitä, että nykyinen ilmoitusmenettely olisi aiheuttanut merkittäviä poikkeamia varhaiskasvatuksen laatuun. Sivista huomauttaa, että julkista ja yksityistä varhaiskasvatusta koskevat jo nyt samat laadulliset kriteerit. Kunnan on palveluita hankkiessaan varmistuttava siitä, että ostettavien palveluiden laatu vastaa kunnan itsensä tuottamien palveluiden laatua. Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö koskee kaikkia tuottajia yhdenvertaisesti ja alan ammattilaiset saavat saman koulutuksen riippumatta työnantajasta.
Nykyinen ilmoitusjärjestelmä muistuttaa menettelyiltään lupajärjestelmää ja ilmoituksen yhteydessä on toimitettava viranomaiselle samat tiedot kuin luvan yhteydessä. Esityksessä mainittuja tilanteita, joissa viranomainen olisi joutunut puuttumaan käynnistettyyn päiväkotitoimintaan ei ole käytännössä lainkaan. Yksittäistapauksen perusteella ei ole perusteltua säätää laajaa muutosta, jonka hyödyt jäävät epäselväksi. Esityksen tavoitteisiin päästään Sivistan näkemyksen mukaan paremmin kehittämällä osapuolten välistä vuoropuhelua kankean ja byrokraattisen lupaprosessin luomisen sijaan.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
johtaja Laura Rissanen, p. 041 540 4505
Sivistystyönantajat lausui luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamiseksi. Sivista kantaa huolta siitä, että oppilaitosten välillä on suuria eroja oppilas- ja opiskeluhuoltopalveluiden saatavuudessa. On tärkeää panostaa opiskeluhuollon käytäntöihin, yhteisöllisyyteen ja vaikuttavuuteen sekä ennen kaikkea varhaiseen tukeen. Suurin ongelma palveluiden saatavuudessa on kelpoisen henkilöstön, erityisesti psykologien, saatavuudessa. Tätä saatavuusongelmaa ei esitetty mitoitus ratkaise.
Sivista ei kannata esitettyjä sitovia mitoituksia. Lisäksi toteamme, että uudistuksen laskentaperusteita on avattava tarkemmin. Sote-uudistus vie vastuun oppilas- ja opiskelijahuollon järjestämisestä perustettaville hyvinvointialueille, eikä koulutuksen järjestäjiä tule velvoittaa perustamaan uusia vakituisia palvelussuhteita ennen hyvinvointialueiden käynnistymistä.
Sivista ei kannata kuraattorien kelpoisuusehtojen muuttamista. Näkemyksemme mukaan se vaikeuttaa pätevän henkilöstön saatavuutta. Esitetty muutos voi lisätä merkittävästi osaamisvajetta pätevistä kuraattoreista, mikä ei liene esityksen tavoitteiden mukaista. Nykyiset kelpoisuusvaatimukset ovat toimivat.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
johtaja Laura Rissanen, 041 540 4505
- « Edellinen
- 1
- …
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- …
- 36
- Seuraava »