Digitalisaatio ja yksilölliset oppimispolut ovat muokanneet yliopisto-opetusta ja opettajan työtä – myös työajan seuraamisen on uudistuttava

Korona, digitalisaatio, yksilölliset oppimispolut, opiskelijoiden mielenterveyskriisi. Yliopistot ovat kokeneet monta mullistusta etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Miten yliopisto-opiskelu ja -opetus on muuttunut ja minkälaista se on vuonna 2025?

– Korona muutti kaiken. En usko, että yliopistomaailmassa on aiemmin tapahtunut yhtä suurta käännettä opetuksessa näin lyhyessä ajassa. Selvisimme Helsingin yliopistossa onneksi tästä hyvin, mutta maailman muuttuessa jatkuvasti kehitystyö on ainaista, kertoo Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.

Lindblom on psykologi ja yliopistopedagogiikan professori, joka on tutkinut yliopisto-oppimista ja -opettamista 80-luvun lopulta lähtien. Tutkimusuransa aikana hän on keskittynyt tutkimaan yksilöllisiä opintopolkuja, opinnoissa menestymistä ja opiskelijoiden hyvinvointia.

Yliopisto-opetus ei ole enää entisensä

Opettamisen ja tutkimisen menetelmät ovat kehittyneet valtavasti sitten 80-luvun – ja hyvä niin. On olemassa yhä enemmän tietoa siitä, miten oppiminen tapahtuu ja mitkä asiat tukevat oppimista. Yliopistoissa oppiminen ja opettaminen ei ole enää niin rutiininomaista, Lindblom sanoo.

– Menetelmien määrä on suorastaan räjähtänyt. Ennen tarjolla oli luentoja, seminaareja ja kirjatenttejä. Oppiakseen opiskelijan on kuitenkin oltava aktiivinen tiedon rakentaja, ei pelkkä vastaanottaja. Siksi laajempi opetusmenetelmäpakki on tarpeen, Lindblom toteaa.

Esimerkiksi Flip classroom -menetelmässä opiskelijoita aktivoidaan ennen lähiopetustunteja ja ongelmalähtöinen oppiminen lähtee liikkeelle ilmiöistä. Oppimista viedään myös yhä enemmän lähemmäs työelämää. Etäopetus ja digitalisaatio ovat tuoneet uusia työvälineitä.

Lindblomin mukaan opiskelijoiden opetukseen liittyvät odotukset ovat osaltaan vaikuttaneet kehityskulkuun.

– Opiskelijoilta tuli jo ennen koronaa palautetta siitä, että opetusmetodeissa olisi hyvä olla mukana variaatiota ja joustavuutta. Koronan jälkeen opiskelijat ovat pyytäneet yhä enemmän räätälöityjä ratkaisuja. Tämä asettaa painetta opetukselle.

Kontaktiopetustuntiajattelu ei vastaa työn todellisuutta

Lindblom on iloinen siitä, että opetusmenetelmien kirjo on rikkaampi kuin koskaan aiemmin. Vaihtelevat opetus- ja opiskelukäytännöt ja erilaisten tilanteiden huomioiminen tukevat opiskelijoiden hyvinvointia ja opinnoissa menestymistä. Samaan aikaan opettajien työstä on tullut vaativampaa.

Yliopistoissa työajan seuraamisen tärkein mittari on perinteisesti ollut opettajien kontaktiopetustuntien määrää. Kontaktiopetustuntikaton kautta on puolestaan pyritty varmistamaan, että opettajalle jää tarpeeksi aikaa tutkimustyöhön. Lindblom on sitä mieltä, että järjestelmä ei kuitenkaan enää vastaa työn todellisuutta.

– Opetustehtävät eivät nykypäivänä koostu pelkästään lähiopetuksena tapahtuvista luennoista eli kontaktiopetuksesta tai opiskelijoiden vastaanottoajoista. Opettajat tekevät valtavasti sellaista opetustyötä, joka ei sisälly näihin. Toisin sanoen nykyinen järjestelmä ei ole tältä osin läpinäkyvä, Lindblom selventää.

Työnantajan ja työntekijän on vaikea arvioida työmäärää ja sisältöjä ilman realistista käsitystä siitä, miten paljon erilaisiin työtehtäviin kulutetaan aikaa. Kontaktiopetustuntien tuijottaminen piilottaa siis opettajien todellisen työmäärän. Tämä on Lindblomin mukaan iso ongelma.

– Opettajat käyttävät aikaa erilaisten menetelmien kehittämiseen, kurssien muokkaamiseen, digitaalisten alustojen hyödyntämiseen ja suunnitteluun. Ei ole kestävää eikä reilua, että työajan mittaaminen keskittyy vielä nykypäivänä niin vahvasti kontaktiopetustunteihin.

Henkilöstön jaksamisesta ja tutkimuksen laadusta on pidettävä huolta

Tutkimus on erottamaton osa yliopisto-opetusta. Nykyinen kontaktiopetustuntien mittaamiseen keskittyvä järjestelmä vaikeuttaa kuitenkin Lindblomin näkemyksen mukaan tutkimukselle käytetyn ajan varaamista.

– On totta, että opettajille asetetaan enemmän vaatimuksia kuin ennen. Opetuksen laadun varmistaminen vaatii todella paljon ja tutkimuksellekin pitäisi jäädä aikaa.  Sitä suuremmalla syyllä meidän pitäisi pystyä huolehtimaan siitä, että resurssit käytetään viisaasti, eikä henkilöstön jaksaminen vaarannu, Lindblom painottaa.

Yliopistokoulutukseen kohdistuu monenlaisia paineita. Esimerkiksi opiskelijoiden sisäänottomäärien kasvu ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvien haasteiden lisääntyminen työllistävät henkilöstä. Onkin syytä kysyä, jakautuvatko opetusresurssit tasaisesti nykyisessä mallissa?

– Ne opettajat, jotka käyttävät eniten aikaa suunnitteluun ja opetuksen kehittämiseen kärsivät tilanteesta eniten. Toisten opettajien työtehtäviin ei kuulu tutkimusta lainkaan. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta mielestäni meidän pitäisi yhdessä kehittää sellaisia mittareita, jotka vastaisivat nykytilannetta paremmin.

Kuva: Helsingin yliopisto