Osa yliopisto-opettajien tekemästä työstä jää pimentoon – opettajien jaksamisesta on pidettävä huolta

Yliopistoihin, niiden tarjoamaan opetukseen ja opettajiin kohdistuu juuri nyt monenlaisia odotuksia. Kansallinen tavoite koulutustason nostosta asettaa painetta opiskelijoiden sisäänotolle ja valmistumisaikatauluille. Digitalisaatio on mullistanut opetuksen kaikilla kouluasteilla, mutta synnyttänyt samalla uusia työtehtäviä. Opiskelijat tarvitsevat enemmän tukea kuin aiemmin menestyäkseen opinnoissaan.

– Yliopisto-opiskelun ja -opetuksen ydin, eli opettajan ja opiskelijan välinen suhde, on edelleen sama kuin sata vuotta sitten. Usein ajatellaan, että luennot olisivat se kaikkein tärkein opetusmuoto. Kuitenkin kaikki opiskelijan ja opettajan välinen vuorovaikutus on osa tätä ydintä, sanoo Turun yliopiston rehtori ja kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen.

Kaartinen on toiminut erilaisissa yliopiston opetus- ja tutkimustehtävissä vuodesta 1991 lähtien. Yliopistoissa on hänen mukaansa totuttu siihen, että opettajat ovat kaikki omanlaisiaan. On kuitenkin tosiasia, että yliopistossa opettavilta edellytetään 2020-luvulla sellaisia taitoja, joita ei vaikka viisikymmentä vuotta sitten voitu edes kuvitella.

– Nykyisin aikaa menee paljon enemmän kaikkeen muuhun kuin varsinaisiin opetustehtäviin, kuten hallinnolliseen työhön ja opiskelijoista huolehtimiseen, Kaartinen toteaa.

Opetuksen monipuolisuus rikastaa ja haastaa

Mistä kaikesta yliopisto-opetus sitten nykypäivänä koostuu? Opiskelijan ja opettajan välinen vuorovaikutus verkkoympäristöissä on lisääntynyt ja esimerkiksi puhelinkeskustelut ovat vaihtuneet näillä alustoilla käytävään viestintään. Perinteiset vastaanottoajat opettajan toimistossa ovat vähentyneet.

– Hybridiopetus on tullut jäädäkseen ja se tarjoaa mahdollisuuksia etäopiskeluun. Erilaiset kasvokkain tai etänä tapahtuvat ryhmätapaamiset ovat edelleen paljon käytettyjä. Opetus on todella monimuotoista ja luovaa, Kaartinen kertoo.

Opetuksen monipuolisuus on sekä hyvä että haasteellinen asia. Opetusmetodien viidakossa harhailun sijaan on järkevää valita rusinat pullasta ja varmistaa, että lähiopetusta on riittävästi, Kaartinen summaa.

Opettajilta tulee kuitenkin Kaartisen mukaan yhä enemmän palautetta siitä, että työhön on uinut vaivihkaa sellaisia työtehtäviä, joita ei pysty yksiselitteisesti kirjaamaan työsuunnitelmiin. Näitä ovat esimerkiksi opiskelijoiden opintojen räätälöimiseen käytetty aika.

– Nämä tehtävät katoavat helposti ajankäytön uumeniin opettajien arjessa. Sen määritteleminen, onko nyt kyse kontaktiopetuksesta, on muuttunut vaikeammaksi. Kontaktiopetuksena tapahtuvaa puhdasta luento-opetusta on myös vähemmän kuin aiemmin. Toisaalta meillä Turun yliopistossa luentoja on edelleen paljon ja opetusmetodina sitä pidetään arvossa.

Opetukseen liittyvien vaatimusten lisäksi yliopistoissa opettavia työllistävät yhä enemmän opiskelijoiden pahoinvointiin liittyvät kysymykset.

– Emme voi enää sivuuttaa sitä, että nuorilla ja nuorilla aikuisilla on enemmän ongelmia ja sen vuoksi opetukselta vaaditaan enemmän. Meillä on nyt hyvät edellytykset auttaa opiskelijoita haastavissa tilanteissa, mikä on erittäin hienoa. Mutta näiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen vie todella paljon aikaa opettajien työn arjessa.

Opettajien loppuun palaminen ei ole kenenkään etu

Opetus-tutkimushenkilöstön työaikaa määritellään kontaktiopetustuntien ja tutkimukseen käytetyn ajan kautta. Näille kokonaistyöajan piirissä oleville työajan seuraaminen on erityisen haastavaa, koska muuhun kuin kontaktiopetukseen liittyvät tehtävät jäävät nykymallissa piiloon.

– Olen havainnut, että jotkut opettajat vetävät itsensä piippuun, kun rajat opetustehtävien osalta ovat epäselvät. Kontaktiopetustuntiajattelu on käsitteenä täysin vanhentunut. Se ei vastaa yliopisto-opettajan työnkuvaa nykypäivänä, vaan jättää piiloon tehtyä työtä, Kaartinen sanoo.

Yliopistoille henkilöstön jaksaminen on koko organisaation etu, minkä vuoksi hyvinvointipalveluiden tarjontaa on lisätty. Kaartisen mukaan työajan seurannan uudistamisella voitaisiin kuitenkin taklata yhtä opettajien kuormituksen juurisyistä.

Miten tilannetta voitaisiin siis konkreettisesti parantaa, jos kontaktiopetuskatosta luovuttaisiin?

– Jotkut saattavat ajatella, että opettajan kaikki aika laitettaisiin tuolloin opetukseen. Ajatus muutoksen taustalla on täysin päinvastainen. Kontaktiopetusajattelusta luopumalla voitaisiin varmistaa, että työn kokonaiskuva saadaan näkyviin. Tällöin opetustyölle voidaan asettaa selkeämmät rajat.

On sekä esihenkilöiden että koko yliopiston tehtävä huolehtia siitä, että opetustyöhön intohimoisesti suhtautuvat opettajat eivät pala loppuun. Yhtä tärkeää on pitää huolta siitä, että kukaan yliopistoissa ei jää uraloukkuun sen vuoksi, että tutkimukselle ei jää aikaa.

– Meillä yliopistoissa ei ole varaa siihen, että henkilöstö ei ehdi tekemään tutkimusta, sillä opetus perustuu tutkimukselle. Toisaalta jos opettaja on palkattu tekemään vain opetustehtäviä, hänelle pitäisi maksaa opettamisesta, ei tutkimuksesta.

Kuva: Turun yliopisto