» Yhteystiedot » Kopio kohteesta Annakaisa Tikkinen

JOONA KAUNISNIEMI

Työmarkkina-asiantuntija
> Katso profiili

etunimi.sukunimi@sivista.fi

Sivistassa

Olen työskennellyt Sivistassa työmarkkina-asiantuntijana vuodesta 2020 lähtien. Työssäni pääsen tekemään asioita laajalla skaalalla; työehtosopimusneuvotteluita, työsuhdeneuvontaa, kouluttamista, oikeudenkäyntejä ja sidosryhmätoimintaa.  Työnkuvassani näkyvät erityisesti yliopistot ja yksityinen varhaiskasvatus. Työssäni parasta ovat monipuoliset ja haastavat työtehtävät sekä Sivistan mahtava työyhteisö. Joka päivä tulee eteen jotain uutta ja mielenkiintoista!

Koulussa

Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2014. Työoikeus oli yksi kiinnostuksen kohteistani jo yliopistossa. Kun mahdollisuus tämän käytännönläheisen ja äärimmäisen kiinnostavan oikeudenalan pariin palaamisesta tuli joitakin vuosia valmistumiseni jälkeen eteen, en epäröinyt jättää tilaisuutta käyttämättä.

Vapaalla

Perheessäni on pieniä lapsia, joten nykyisellään viihdyn suurimman osan vapaa-ajastani lasten harrastuksissa ja muissa yhteisissä aktiviteeteissä, esimerkiksi ulkoillen. Tykkään myös esimerkiksi pitkistä kävelylenkeistä sekä urheilun seuraamisesta. Lajeista lähimpänä sydäntä on kansallislajimme pesäpallo.

Joona_Kaunisniemi

Kirjoittajalta

Yksityisen varhaiskasvatuksen rahoitukseen tarvitaan lisää ennakoitavuutta

Lue lisää...