Etänä, muttei etäinen; läsnä, vaikkei lähellä

Tullessani Sivistalle hieman yli vuosi sitten tiesin edessäni olevan poikkeuksellinen vuosi. Tuore oikeustieteen maisterin tutkinto taskussani aavistelin, että uudessa työpaikassa melkein kaikki tulisi tuntumaan uudelta ja jännittävältä. En kuitenkaan voinut arvata, että uusia ja jännittäviä tilanteita oli luvassa kaikille muillekin.

Kun siirryimme etätöihin viime keväänä, myönnän pelänneeni, että jään yksin uusien työtehtävieni pariin, enkä myöskään kotoa käsin pääse osaksi Sivistan tiivistä porukkaa. Voinkin kuvitella, että monet, jotka aloittavat uudet työt näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa kantavat samanlaista huolta. Kollegat ovat ainakin itselleni aina olleet työssä jaksamisen avain ja yksi tärkeä voimavara kiireisimpinäkin aikoina. Tässä uudessa korona-arjessa työyhteisön tuki tuntuu entistäkin tärkeämmältä ja pelko yksin jäämisestä varmasti monelle entistäkin suuremmalta.

Kollegat tuovat väriä arkeen

On aivan uskomatonta, miten työyhteisössä voidaan kuitenkin säilyttää yhteishenki myös aikoina, joina toinen ei ole fyysisesti läsnä ja tavattavissa. Se, ettemme ole olleet porukalla tavattavissa, ei kertaakaan työsuhteeni aikana ole tarkoittanut, ettemme olisi kuitenkin tavoitettavissa. Tämä onkin mielestäni Sivistan parhaita puolia: työyhteisössä toimitaan tiiminä toiset huomioiden ja muistaen, matalalla kynnyksellä keskustellen.

Tämä jos jokin on auttanut jaksamaan jo vuoden päivät loputonta tietokoneen ruudun tuijottelua, Teams-palaverimaratoneja, vanhoja käsiä, vahingossa päälle laitettuja mikrofoneja, niskajumeja sakkona välillä sohvannurkasta käsin tehdyistä töistä ja samassa paikassa kyhjöttämistä koko päivän päivästä toiseen. Työkavereiden ansiosta näihin päiviin on tullut mukaan myös hassuja päähineitä kesken kokousten, tsemppiviestejä WhatsAppissa, koirakuvien vaihtamista, etäkakkukahveja, tassujen rapinaa ja kissojen konserttiesityksiä puheluiden taustalla sekä juuri niitä asioita, mitä lähitöissäkin saisi: sparrailutuokioita, kuulumisten vaihtamista työkeskustelujen lomassa ja aitoa huolenpitoa toisesta.

Toivon, että mahdollisimman monella työpaikalla on onnistuttu säilyttämään yhteishenki myös korona-arjessa ja varaamaan yhteisiä hetkiä kollegoiden kanssa. Muistetaanhan siis pitää yhteyttä matalalla kynnyksellä myös silloin, kun emme törmää toisiimme käytävillä. Vaikka olemme poissa toistemme silmistä, pidetäänhän toisemme kuitenkin mielessä.