Heikki Kuutti Uusitalo: PISA-tulokset: Etsitään ratkaisuja, ei syyllisiä

Kun PISA-tulokset julkaistaan, käynnistyy syyllisten etsintä. Selitystä laskeviin oppimistuloksiin etsitään suomalaisen koulun muutoksista 2000-luvulla katsomatta muuhun yhteiskuntaan – saati Suomen rajojen ulkopuolelle. Koulun uudistamista on jatkettava, jotta pääsemme pois globaalin laskutrendin kyydistä.

Kaikilla on mielipide kouluista. Poliitikot etsivät kimmastuneina Suomen PISA-tulosten laskuun syytä jostain aiemmasta virheliikkeestä. Moni puheenvuoro tulkitsee tulosten kertovan koko koulutusjärjestelmämme rapautumisesta. Ratkaisuja etsitään usein kellon kääntämisestä taaksepäin aikaan, jolloin tulokset olivat hyviä.  

On tärkeää huomata, että oppimistulokset ovat laskeneet lähes kaikissa OECD-maissa. Suomen erityispiirre ei siis ole tulosten lasku sinänsä vaan se, että meillä lasku alkoi poikkeuksellisen korkealta tasolta. En pidä mahdollisena, että jokin Suomessa tehty päätös selittäisi yksinään ilmiön, joka koskee samanaikaisesti suurta osaa läntisestä maailmasta.  

Näyttää paljon todennäköisemmältä, että olemme samassa veneessä kuin muut – meihin vaikuttavat samat muutosvoimat. Parempi kysymys on: Miten hyppäämme pois tästä laskutrendistä? Jos tulokset meillä laskevat nopeasti, voimmeko kääntää ne myös nopeaan nousuun?

Siksi kirjoitin Helsingin Sanomissa 9.9., että meidän olisi syytä lopettaa kansallinen itseruoskinta, jossa syytä oppimistulosten heikkenemiseen etsitään yksittäisistä suomalaista koulua koskevista päätöksistä. Tämä ei tarkoita ongelman vähättelyä: Oppimistulosten lasku on vakava asia. Se vaikuttaa koko koulutusketjun toimivuuteen, työn tuottavuuteen sekä kykyymme tutkia, innovoida ja omaksua uutta. Lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen ja luonnontieteiden osaaminen ovat tärkeitä sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Pohjimmiltaan kysymys on mahdollisuudesta elää hyvää elämää. 

Lasten ja nuorten maailma on muuttunut 

Koulu toimii osana yhteiskuntaa sekä osana lasten ja nuorten maailmaa. Tuon maailman ovat mullistaneet älypuhelimet, pikaviestimet, sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut. Vapaa-aika kuluu ruudun ääressä, ja virikkeitä on tarjolla tauotta. Nyt myös tekoäly muuttaa tapoja hakea tietoa, tehdä tehtäviä ja oppia. Keskittymiskyky ja motivaatio muuttuvat. 

PISA-tutkimuksessa kysytään, onko uuden oppiminen tylsää. Oppimismyönteisesti vastanneiden osuus ei kasvanut yhdessäkään maassa. Sen sijaan 30 maassa oppimista tylsänä pitävien osuus oli kasvanut yli 10 prosenttiyksiköllä. Tämä kertoo globaalista trendistä. (Suomessa kyseinen luku pysyi samana 2022–2025: puolet nuorista on sitä mieltä, että uuden oppiminen on tylsää. Tässä olemme aina pärjänneet heikosti.) 

Sekä kotimaiset että kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet nuorten lukemisen vähentyneen, tulevaisuususkon heikentyneen sekä hyvinvoinnin haasteiden ja polarisaation kasvaneen. Globaalistikin asenteet koulutusjärjestelmää kohtaan ovat kriittisiä.  

Olisi vaikea nähdä, etteivät nämä tekijät näkyisi oppimistuloksissa. 

Koulu ei voi vaikuttaa kaikkeen. Opettaja kohtaa oppilaan rajallisen määrän tunteja päivässä. Muu aika kuluu kotona, harrastuksissa, kavereiden kanssa ja digitaalisessa ympäristössä. Oppimistulosten laskua ei siis voi sälyttää vain koulua koskevien päätösten syyksi. Tämän nosti esille myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus 8.9.  

Hyvät oppimistulokset eivät synny yhdestä ratkaisusta 

Jos oppimistulosten lasku on laaja-alaista, miksi jotkut maat pärjäävät paremmin kuin toiset? Kysymys on tärkeä: jotkin maat ovat onnistuneet hillitsemään oppimistulosten laskua paremmin. Esimerkiksi meillä paljon puhutun Viron menestys ei johdu yhdestä ratkaisusta.  

Tutkimus on korostanut Viron tapauksessa selkeitä oppimistavoitteita, vahvaa perustaitoihin keskittymistä, paikallista autonomiaa, selkeästi määriteltyjä odotuksia sekä oppimistulosten järjestelmällistä seurantaa.  

Samalla on hyvä todeta, että Viron koulutusjärjestelmässä digilaitteita ja -aineistoja käytetään melko paljon ja määrätietoisesti. Menestys ei siis perustu koulun jäädyttämiseen kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Virossakin on omat haasteensa, muun muassa koskien väestöryhmien välisiä eroja. 

Moneen Viron järjestelmän piirteeseen aikanaan haettiin oppia Suomesta. Koulutusta koskevia ratkaisuja ei voi kuitenkaan kopioida suoraan maasta toiseen, sillä joka maan väestö, kieliryhmät, kulttuuri ja yhteiskunnalliset olosuhteet eroavat toisistaan. Mitä me voimme oppia nyt Virosta? Omaan silmääni vaatimusten ja tavoitteiden selkeys sekä tulosten järjestelmällinen seuranta nousevat esiin. 

Peruskoulun kehittämistä pitää jatkaa 

PISA-keskustelussa oppimistulosten laskua selitetään usein sillä, että koulua on uudistettu liikaa. Ajattelen päinvastoin: koulua ei ole uudistettu riittävästi vastaamaan muuttunutta maailmaa. 

Kyse on isoista asioista: Jos nuoret lukevat vapaa-aikana vähemmän, koulussa on luettava enemmän. Jos keskittyminen on lyhytjännitteistä, koulussa on otettava se huomioon – mutta myös opetettava rauhoittumaan. Jos oppimiserot kasvavat, tukea on annettava heti, ja uskallettava myös asettaa vaatimuksia. 

Suomessa on viime vuosina otettu askelia oikeaan suuntaan. Peruskoulun alaluokille on lisätty äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan opetustunteja. Tämä päätös vahvistaa perustaitojen opetusta. Myös oppimisen tuki peruskoulussa uudistettiin. Näitä toimia olisi voinut tehdä jo aiemminkin. 

Työtä pitää jatkaa: Peruskoulun on varmistettava perustaitojen osaaminen. Tarvitsemme selkeitä arviointikriteereitä – siis odotusten ja myös minimien määrittelyä. Vastuuta puutteellisten taitojen paikkaamisesta ei enää saa siirtää seuraavalle portaalle. Tulkinnanvaraisia tavoitteita ja sisältöjä opetussuunnitelmissa pitää selkiyttää. Tämä työ on käynnissä Opetushallituksessa osana Osaamistakuu-uudistusta. Lisäksi on valmisteilla valtakunnallinen tehtäväpankki, jota hyödyntäen opettajat voivat arvioida opetustaan ja oppilaiden osaamistasoa yhteismitallisesti. 

Kannatan myös opettajien ja rehtorien hallinnollisen työn ja suunnitteluvelvoitteiden vähentämistä. Tavoitteena on vapauttaa aikaa opetukseen, pedagogiseen johtamiseen ja oppilaiden varhaiseen tukemiseen eli juuri siihen työhön, jolla perustaitoja vahvistetaan. Paikallinen autonomia on hyvästä, mutta se ei tarkoita, että joka koulussa pitää käyttää valtavasti aikaa pyörän uudelleen keksimiseen – ja sitten raportointiin sen toiminnasta. 

Koulun ja oppimisen uudistaminen vaatii riittävää rahoitusta sekä opettajien osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Ehdotan, että tulevalla vaalikaudella peruskoulun euromääräinen rahoitus pidetään vähintään nykyisellä tasolla oppilasmäärän pienentymisestä huolimatta. Oppilaskohtaisesti vahvistuva rahoitus kohdennettaisiin tasa-arvorahoituksena niille alueille ja kouluille, joissa tarve on oppimiserojen kaventamiseen ja perustaitojen vahvistamiseen on suurin. 

Ovatko päättäjämme riittävän huolestuneita oppimistuloksista tehdäkseen tämän ratkaisun?