Katja Miettinen: EU-sääntely vaikuttaa laajasti Suomen työlainsäädäntöön – onko sääntelyä liikaa?

Euroopan unionin sääntely on ollut jo pitkään keskeinen tekijä suomalaisen työoikeuden kehityksessä. EU määrittää jäsenmailleen yhteiset vähimmäisstandardit monilla työelämän osa-alueilla – kuten työaika, vuosilomat, perhevapaat sekä työelämän tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Lisääntyvä sääntely herättää huolen Suomen työmarkkinamallin säilymisen sekä yritysten kilpailukyvyn ja lisääntyneen hallinnollisen taakan näkökulmasta.

EU-sääntelyn merkitys kasvaa

EU:n työelämäsääntely on viime vuosina laajentunut merkittävästi ja muuttunut aiempaa yksityiskohtaisemmaksi. Direktiivit eivät enää ole vain raameja, jotka asettavat jäsenvaltioille tietyn tavoitteen ja jättävät jäsenvaltion valittavaksi keinot, joilla tavoite toteutetaan kansallinen työmarkkinajärjestelmä huomioiden parhaalla tavalla. Vuonna 2017 julkaistu sosiaalisten oikeuksien pilari on vauhdittanut sitovan sääntelyn lisääntymistä. Sen myötä EU-tason työlainsäädäntöä on laajennettu päivittämällä jo olemassa olevia direktiivejä sekä luomalla täysin uutta sitovaa sääntelyä mm. perhevapaiden, vähimmäispalkan suojan ja alustatyön osalta.

Laaja-alainen ja yksityiskohtainen sääntely vaikeuttaa sääntelyn kansallista täytäntöönpanoa, lisää tulkintamahdollisuuksia ja vähentää oikeusvarmuutta. EU-tuomioistuimen pitkälle menevät tulkinnat ovat toisinaan tuoneet yllätyksiä myös kansalliselle lainsäätäjälle.

Miten EU-sääntely vaikuttaa Suomen työmarkkinajärjestelmään?

Suomessa ja muissa pohjoismaissa työehtosopimuksilla ja työmarkkinaosapuolten välisellä sopimisella on keskeinen rooli työehtojen määrittämisessä. Pohjoismainen työmarkkinamalli on työmarkkinaosapuolten vahvan roolin ja työehtosopimusten korkean kattavuuden osalta erityinen verrattuna moneen muuhun EU:n jäsenvaltioon, jossa työmarkkinaosapuolten rooli ei ole yhtä merkittävä, työehtosopimusten kattavuus on pienempi ja työehdot säännellään pitkälti sitovan lainsäädännön kautta, vähimmäispalkat mukaan lukien.

EU-tason sitova sääntely rajoittaa mahdollisuuksia sopia työehdoista työehtosopimuksin tai paikallisesti, sillä toisinsopimisen mahdollisuutta ei usein ole lainkaan tai sitä on rajattu. Suomen työmarkkinajärjestelmän näkökulmasta EU-sääntelyssä ei oteta riittävällä tavalla huomioon työmarkkinaosapuolten sopimusvapautta ja työehtosopimusten roolia, joka vähentää mahdollisuuksia ottaa työehtojadoista sovittaessa huomioon eri toimialojen ja työpaikkojen erityispiirteet.

Hallinnollisen taakan keventäminen on tärkeää kilpailukyvyn kannalta

EU-komissio on tunnistanut sääntelyn aiheuttamat negatiiviset kilpailukykyvaikutukset ja asettanut tavoitteeksi vähentää hallinnollista taakkaa 25 %:lla (pk-yrityksille 35 %) kuluvan lainsäädäntökauden aikana.

Keventämistoimia on jo käynnistetty mm. yrityslainsäädännön alueella. Vastaavia ratkaisuja tarvitaan kuitenkin myös työelämäsääntelyyn, jossa hallinnolliset velvoitteet lisäävät yritysten hallinnollista taakkaa ja kustannuksia.

EU-komission tulevissa sääntelyhankkeissa painopiste tulisi siirtää sitovasta sääntelystä joustavampiin ja yritysten erilaiset tarpeet huomioiviin instrumentteihin.

Valitettavasti komission aikeet liittyen loppu vuodesta 2025 julkaistavaan laadukkaiden työpaikkojen etenemissuunnitelmaan ja vuoden 2026 kuluessa julkaistavaan laatutyöpaikkoja koskevaan lainsäädäntöesitykseen vaikuttavat vievän tilannetta niin Suomen työmarkkinajärjestelmän kuin työnantajien hallinnollisen taakan näkökulmasta täysin päinvastaiseen suuntaan.

EU-työelämäsääntelyn tulisi tukea yritysten kilpailukykyä, mahdollisuuksia luoda työpaikkoja ja palkata työvoimaa kestävästi. Tämä edellyttää ennakoitavaa, joustavaa ja yritysten erilaiset tarpeet huomioivaa sääntelyä.