Uutishuone
Korkeakoulujen ja yritysten T&K-yhteistyötä tiivistettävä – komission raportti painottaa kulttuurista muutosta
Euroopan komission PSF Country Finland -raportti tarjoaa konkreettisia suosituksia korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön parantamiseksi. Ehdotukset keskittyvät kannustimien lisäämiseen, kulttuuriseen muutokseen ja pk-sektorin laajempaan osallistamiseen.
Panostukset tutkimus- ja kehittämistoimintaan lisäävät talouskasvun ja uusien innovaatioiden syntymisen todennäköisyyttä. Yhteiskuntaa muuttavien innovaatioiden edellytyksenä on onnistunut yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten välillä. Komission tuoreessa PSF Country Finland –raportissa Support to Finland on improving R&D collaboration between research organisations and the private sector tuodaan esille monia jo aiemmin tunnistettuja esteitä korkeakoulujen ja yritysten väliselle yhteistyölle.
Raportissa ehdotetaan esimerkiksi, että korkeakouluille tarjottaisiin lisää kannustimia yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön ja kulttuurisen muutoksen aikaansaamiseen.
– Raportissa esitetään, että kommunikaatiota tulisi parantaa puolin ja toisin, ja esimerkiksi akateemisia urapolkuja ja -kriteereitä tulisi kehittää. Näin tutkijan yhteistyötä yritysten kanssa arvostettaisiin enemmän, sanoo Sivistan asiantuntija Paula Tuovinen.
– Lisäksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen tehtävä tulisi liittää selkeämmin osaksi korkeakoulujen rahoitussopimuksia ja suoritusmittareita, Tuovinen jatkaa.
Pk-yritykset ja luovat alat mukaan T&K-yhteistyöhön
Yritysten ja korkeakoulujen välinen yhteistyö on vahvistunut erityisesti viime vuosina muun muassa Business Finlandin kautta toteutettujen hankkeiden avulla. Esimerkiksi Business Finlandin vuoden 2025 rahoitushaku käynnisti 17 hanketta, joissa on mukana useita pk-yrityksiä, jotka eivät ole aiemmin hyödyntäneet tutkimusorganisaatioiden osaamista. PSF Country Finland -raportissa peräänkuulutetaan, että yhä useampi pk-yritys olisi saatava mukaan tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Raportissa tuodaan esiin, että perinteisten teollisuudenalojen lisäksi R&D-toiminnan piiriin pitäisi saada mukaan laajempi skaala eri sektoreita. Erityisesti palvelu- ja luovat alat hyötyisivät korkeakouluyhteistyöstä.
– Tarvitsemme rahoitusta myös muille kuin teknisille aloille. Palvelu- ja kulttuurialan innovaatioilla on valtava potentiaali. Raportissa kiinnitettiin huomiota siihen, että erityisesti pienillä yrityksillä on vaikeuksia navigoida hajautuneessa tukijärjestelmässä, jossa on lisäksi lainsäädännöllisiä ja muita pääsyesteitä, Tuovinen kertoo.
– Suomen hallitus on päättänyt panostaa merkittävästi T&K-toimintaan. Tilanne on historiallinen, sillä meillä on myös mahdollisuus sekä tehostaa että laajentaa korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä. Nyt on aika ottaa kaikki irti näistä panoksista.





