Uutishuone
Peruskoulussa rakennetaan yliopisto-opinnoissa tarvittavaa osaamisen pohjaa, taitoja ja sinnikkyyttä
Miten peruskoulu vastaa maailman muutoksiin? Miten perusopetuksen järjestämisen edellytykset varmistetaan yhteiskunnan muuttuessa? Näiden kysymysten äärellä ollaan opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämässä peruskoulun kehittämistyössä. Työryhmät julkaisevat työnsä tuloksia ensi kevään aikana. Sivista on ollut tässä työssä mukana ja aloittaa juttusarjan, jossa kuulemme eri jäsenryhmien näkemyksiä perusopetuksesta ja sen kehittämisestä. Ensimmäisessä jutussa haastattelemme Turun yliopiston vararehtoria Maija S. Peltolaa ja Kulosaaren yhteiskoulun johtavaa rehtoria Lauri Hallaa.
Mikä on mielestäsi peruskoulun tärkein tehtävä? Miten tämän toteutuminen näyttäytyy mielestäsi tällä hetkellä?
Maija: Yliopiston näkökulmasta peruskoulu näyttäytyy paikkana, josta tulevaisuuden osaajat tulevat. Siellä rakennetaan osaamisen pohjaa, jota yliopistossa opiskelu edellyttää. Korostaisin peruskoulun tärkeyttä myös yhteiskunnan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Lisäksi olennaista on luoda kannustava ilmapiiri, jossa jokainen lapsi näkee, että kaikilla on mahdollisuuksia mihin vaan.
Lauri: Peruskoulun yksi tärkeä tehtävä on mahdollisuuksien tasa-arvo. Se ei tarkoita, että tasataan oppimisen ja osaamien eroja, vaan sitä, että kaikilla on mahdollisuus loistaa omista lähtökohdistaan käsin. Tässä meillä on Suomessa kehittämisen paikka. Onneksi nykyään keskustellaan myös lahjakkaiden huomioimisesta ja siitä, että peruskoulun tulee auttaa heitä toteuttamaan potentiaaliaan. Ei pidä myöskään unohtaa peruskoulusta saatavien perustaitojen merkitystä: lukemista, laskemista, oppimaan oppimista ja sosiaalisia taitoja. Kehittämistä tarvitaan edelleen työn tekemisen taidoissa, sinnikkyydessä ja sitoutumisessa. Siinä, miten opitaan systemaattiseen työntekoon.
Maija: Tartun tuohon sinnikkyyteen. Peruskoulu antaa keinoja kestää maailmaa, se luo parhaimmillaan resilienssiä ja sinnikkyyttä. Suomalainen yhteiskunta kaipaa lisää jaksamista huolista huolimatta. Se on tärkeä viesti myös nuorille, jotka pystyvät aistimaan ajassa eläviä ilmiöitä ja tapoja. Nykynuorilla on kyky keskustella ja kysyä, myös niitä hankalia kysymyksiä.
Millaisia yhteiskunnan muutosvoimia peruskoulun kehittämisessä pitäisi huomioida?
Lauri: Ensinnäkin allekirjoitan, mitä Maija tuossa sanoi; peruskoulussa ja lukiossa näkee, miten loistavia ajattelijoita ja puhujia nuorista löytyy! Mutta meitä ehkä uhkaa kuplautuminen, kun näemme vain yhden osan nuorisosta. Yksilöllisyyden arvojen korostuminen on noussut koko ajan tärkeämmäksi, ja näen siinä negatiivisiakin piirteitä, koska se helposti johtaa omien näkemysten rajautumiseen, kuplaan, eivätkä kuplat ymmärrä toisiaan. On sellaista tahallista väärinymmärtämistä, joka näkyy myös politiikassa. Jos ei koskaan pystytä tekemään kompromisseja, niin se johtaa maailmaan, josta näemme valitettavia kansainvälisiä esimerkkejä.
Olen myös huolissani siitä, että nuorten pahoinvointi lisääntyy, vaikka tukipalveluita on jatkuvasti lisätty. Onko vastaus se, että lisätään niitä edelleen? Vai pitäisikö kasvattaa sietämään epämukavuutta, oppia ratkaisemaan ongelmia itse ja toimimaan arjessa omaa hyvinvointia tukevalla tavalla? Presidentillämme on hyvä ohje: tunti liikuntaa, tunti kirjaa ja enintään tunti somea päivässä. Onneksi Suomessa on herätty ja esimerkiksi puhelimen käytön rajoittaminen peruskouluissa näyttää toimivan aika hyvin!
Maija: Olen samaa mieltä Laurin kanssa. Pohdin myös sitä kummallista yhtälöä, että yksilökeskeisyys on ottanut valtaa, mutta kyky ymmärtää moninaisuutta ei ole kasvanut. Kuplat ovat yksilön kokoisia. Olemme samassa isossa kuplassa, ja sen sisällä on taas omia pieniä kuplia. Hyvinvointiin liittyy sinnikkyys ja jaksaminen. Olisi hyvä tuoda nuorille esiin vanhaa kansalaistaitoa: On asioita, joihin pystyy itse vaikuttamaan, ja niihin tulisi olla selkeät nuorten käytettävissä olevat kanavat, ja sitä kautta he voivat löytää omat paikkansa yhteiskunnassa. Mutta on myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, ja niiden murehtimiseen ei kannata uhrata liikaa aikaa tai ajatuksia. Joskus minusta tuntuu, että teemme asioista liian vaikeita. Teot joita me ihmiset, niin nuoret kuin aikuiset, kaipaamme, ovat tavallaan melko pieniä asioita. Normaaleja tapoja, tervehtimistä, toisille hymyilyä. Inhimillistä kanssakäymistä yhteiskunnassa.
Millaisia yhteistyön mahdollisuuksia näet peruskoululla ja yliopistolla?
Lauri: Yhteistyötä tehdään ja siihen on hyvin mahdollisuuksia. Etenkin sisällön rikastamiseen ja elävöittämiseen. Meillä on jo hyviä esimerkkejä: koulussamme käy ulkopuolisia asiantuntijoita puhumassa, on teemaviikkoja, viime viikolla kieliviikko ja nyt on meneillään mielenterveysviikko. Paikalla on silloin eri organisaatioiden edustajia, muun muassa yliopistosta. Näin voimme motivoida nuoria näkemään, mitä mahdollisuuksia heille voi avautua.
Maija: Olen samaa mieltä. Sisällön rikastuttamisessa teemme yhteistyötä peruskoulujen kanssa. Se voisi olla vielä vastavuoroisempaa. Esimerkiksi yliopiston opiskelijoille tekisi hyvää kuulla peruskoulun henkilökunnan ja nuorten näkökulmia, miltä yhteiskunta heidän silmissään näyttää. Kun me yliopistossa koulutamme opettajia ja koulujen tukipalveluiden henkilökuntaa, voisimme koulutussisällöissä huomioida paremmin asiakasnäkökulmaa, ei vain teoreettista puolta. Toivon, että voisimme saada nopeammin tutkimukseen perustuvia uusia näkemyksiä, sosiaalisia innovaatioita käyttöön.
Meillä on esimerkiksi Turussa Suomen kansainvälisin normaalikoulu. Sen kautta on mahdollista luoda peruskouluille valmiuksia, miten moninaisuus voidaan nähdä voimavarana ja todellisena rikkautena. Pitäisi saada aikaan innostusta, jotta lukioon ja yliopistoon päätyisi yhä moninaisempia opiskelijoita. Moninaisuus voisi kuulua ja näkyä enemmän yliopistoissa ja siihen tähtäävää työtä tehdään peruskouluissa.
