Uutishuone
TTS rakentaa työnantajayhteistyötä dialogin, tavoitteellisuuden ja toimialaymmärryksen varaan
Laadukas työnantajayhteistyö ei synny yksittäisistä koulutustilauksista, vaan pitkäjänteisestä kumppanuudesta, jossa oppilaitos ymmärtää työnantajan arkea, liiketoimintaa ja tulevaisuuden osaamistarpeita. TTS Työtehoseuralla työnantajayhteistyötä rakennetaan juuri tästä lähtökohdasta: keskustellen, kuunnellen, tarkentaen ja tarvittaessa myös työnantajaa haastamalla.
TTS:n yrityspalvelujohtaja Minna Karppisen mukaan yhteistyön onnistuminen ratkaistaan usein jo alkuvaiheessa. Koulutuksen tavoitteet on määriteltävä yhdessä työnantajan kanssa mahdollisimman konkreettisesti: mitä osaamista tarvitaan, mihin tarpeeseen koulutus vastaa ja millaisia tuloksia koulutukselta odotetaan.
– Tavoitteiden määritys on mielestäni ihan äärimmäisen kriittistä, Karppinen sanoo.
Tavoitteiden määrittely ei ole TTS:llä irrallinen suunnitteluvaihe, vaan laadun perusta. Kun työnantajan tarve ymmärretään oikein, koulutus voidaan rakentaa niin, että se tukee sekä opiskelijan osaamisen kehittymistä että yrityksen toimintaa. Rekrykoulutuksissa tämä näkyy esimerkiksi opiskelijahankinnan onnistumisena ja koulutuksen jälkeisenä työllistymisenä. Henkilöstön osaamisen kehittämisessä taas keskeistä on se, miten koulutus vastaa työnantajan arjen osaamistarpeisiin ja tukee henkilöstön onnistumista työssä.
Työnantajan kielellä ja työn arjen tuntemuksella
Yksi TTS:n työnantajayhteistyön vahvuuksista on vahva toimialaymmärrys. Karppinen korostaa, että pelkkä myyntiosaaminen ei riitä, jos oppilaitos ei tunne toimialan toimintalogiikkaa, sääntelyä, työn arkea ja työnantajan liiketoiminnallisia tavoitteita. Siksi yhteistyöhön kytketään tarpeen mukaan varhain mukaan myös koulutuspäälliköitä, kouluttajia ja substanssiasiantuntijoita. Esimerkiksi kuljettajakoulutuksissa, rakentamisen erityiskoulutuksissa ja muissa vahvasti alakohtaisissa kokonaisuuksissa asiantuntijan mukanaolo varmistaa, että työnantajan tarpeet ymmärretään oikein ja koulutuksen sisältö voidaan räätälöidä tarkoituksenmukaisesti.
Karppisen mukaan laadukas yhteistyö perustuu tasavertaiseen asiantuntijakeskusteluun. Oppilaitoksen tehtävänä ei ole vain toteuttaa työnantajan esittämää koulutustoivetta, vaan auttaa täsmentämään, mitä osaamista todella tarvitaan ja millainen ratkaisu palvelee parhaiten työnantajan tavoitteita.
– Pitää myös tilanteen mukaan uskaltaa haastaa työnantajia, ei vaan hymistellä.
Suunnitelmallinen yhteydenpito tekee yhteistyöstä vaikuttavaa
TTS:n toimintatavassa korostuu myös jatkuva ja hyvin valmisteltu vuorovaikutus. Yhteistyön alussa sovitaan, ketkä vastaavat prosessista, milloin tavataan, mitä tapaamisissa käsitellään ja miten opiskelijoiden etenemistä seurataan. Laajoissa koulutusprojekteissa tämä voi tarkoittaa viikkopalavereja, ohjausryhmiä ja opiskelijakohtaista seurantaa.
Karppinen painottaa, että palaverien arvo syntyy valmistelusta. Jos tapaamisissa ei ole ajantasaista tietoa opiskelijoiden etenemisestä, palautteesta tai mahdollisista haasteista, yhteydenpito jää helposti muodolliseksi. Kun tieto on koottu ja käsitelty etukäteen, työnantajan kanssa voidaan tehdä päätöksiä, ratkaista ongelmia ja kehittää koulutusta jo toteutuksen aikana.
Palaute, ennakointi ja TKI-tieto vahvistavat kumppanuutta
Työnantajayhteistyön kehittämisessä TTS hyödyntää palautetta, keskusteluissa esiin nousevia havaintoja sekä toimialoilta ja hankkeista saatavaa tietoa. Oppilaitokselle kertyy runsaasti palautetta opiskelijoilta, työpaikkaohjaajilta, työnantajilta ja rahoittajilta. Laadun kannalta ratkaisevaa on, miten tämä tieto saadaan koottua ja muutettua kehittämistoimiksi.
TTS:n erityinen vahvuus on myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä neuvottelukuntien tuottaman ennakointitiedon hyödyntäminen. Karppisen mukaan työnantajat odottavat oppilaitokselta uusia näkökulmia siihen, mihin toimialat ovat menossa ja millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Kun TKI-toiminnasta, sidosryhmäkyselyistä ja toimialaverkostoista nousevaa tietoa tuodaan aktiivisesti asiakaskeskusteluihin, oppilaitos voi tarjota työnantajille muutakin kuin koulutuspalvelua: se voi toimia kumppanina, joka auttaa katsomaan eteenpäin.
Kumppanuutta, joka tuottaa arvoa työnantajalle ja opiskelijalle
TTS:n tapa tehdä työnantajayhteistyötä rakentuu siis kolmelle vahvalle periaatteelle: yhteiselle tavoitteellisuudelle, jatkuvalle vuorovaikutukselle ja syvälle toimialaymmärrykselle. Näiden rinnalla korostuvat kouluttajien riittävät resurssit, palautteen hyödyntäminen ja kyky tuoda työnantajille uusia näkökulmia tulevaisuuden osaamistarpeista.
Parhaimmillaan yhteistyö on ongelmanratkaisua. TTS auttaa työnantajia tunnistamaan osaamistarpeita, rakentamaan niihin sopivia koulutusratkaisuja ja seuraamaan, syntyykö koulutuksesta tavoiteltua hyötyä. Samalla opiskelijoille rakentuu mahdollisuus kehittää osaamistaan aidossa yhteydessä työelämän tarpeisiin.
Artikkelisarjassa esitellään koulutuksen järjestäjiä, joiden valtakunnallisen työelämäpalautteen tulokset ovat kansallista keskiarvoa paremmat.






