Lausunnot
Sivista osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan antamalla lausuntoja ja kannanottoja jäseniimme vaikuttavasta lainsäädännöstä ja muista asioista.
Klikkaa otsikkoa siirtyäksesi lausuntoon. Vanhempia lausuntoja ja kannanottoja voit lukea arkistostamme.
Sivista ei ota kantaa ammattikorkeakoulujen esittämiin koulutusvastuiden muutoksiin, mutta toteaa, että päätösten on perustuttava parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Koulutuspaikkojen ja koulutusvastuiden lisäämiselle on myös taattava riittävä ja pysyvä rahoitus. Ilman riittävää rahoitusta ei voida pitää kiinni koulutuksen laadusta.
Jatkossa koulutusvastuiden muuttamisesta on tehtävä joustavampaa. Jos ammattikorkeakoulu on yhdessä sidosryhmiensä kanssa tunnistanut uuden tai muuttuvan pitkän aikavälin koulutustarpeen ja -kysynnän, ja kykenee osoittamaan sille resurssit, on koulutusvastuun muuttamisen oltava nykyistä helpompaa.
Lue koko lausunto
Lisätietoja: Heikki Holopainen, p. 0400 639 331
Sivista ei ota kantaa yliopistojen esittämiin koulutusvastuiden muutoksiin, mutta toteaa, että päätösten on perustuttava parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Koulutuspaikkojen ja koulutusvastuiden lisäämiselle on myös taattava riittävä ja pysyvä rahoitus. Ilman riittävää rahoitusta ei voida pitää kiinni koulutuksen laadusta.
Jatkossa koulutusvastuiden muuttamisesta on tehtävä joustavampaa. Jos yliopisto on yhdessä sidosryhmiensä kanssa tunnistanut uuden tai muuttuvan pitkän aikavälin koulutustarpeen ja -kysynnän, ja kykenee osoittamaan sille resurssit, on koulutusvastuun muuttamisen oltava nykyistä helpompaa.
Lue koko lausunto
Lisätietoja: Heikki Holopainen, p. 0400 639 331
Sivista otti kantaa Työllisyysrahaston tehtävien kehittämistä selvittäneiden selvityshenkilöiden ehdotuksista. Sivista katsoi, että työllisyysrahaston kehittämisen lähtökohtana tulee olla työnantaja- ja palkansaajapuolen yhteinen tahtotila. Katsoimme, että uusia etuuksia koskevat ehdotukset menevät selvityshenkilöiden toimeksiannon ulkopuolelle. Emme pitäneet myöskään perusteltuna aikuiskoulutustuen käyttötarkoituksen laajentamista yksilöllisesti etuudesta laajempiin etuuskokonaisuuksiin, kuten työyhteisöetuus.
Lue koko lausunto
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 040 168 6836
Sivistan vastaukset parlamentaarisen työryhmän kysymyksiin löytyvät täältä.
Lisätietoja:
johtaja Laura Rissanen, 041 540 4505 ja johtava asiantuntija Heikki Holopainen 0400 639 331
Sivista lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksista valtioneuvoston asetuksiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamiseksi. Sivista piti oppisopimuksen koulutuskorvauksen korotuskokeilua perusteltuna. Samaan aikaan on tärkeää pitää kiinni siitä, että kustannukset korvataan suoraan koulutuksen järjestäjille. Sivista katsoi, että koulutuskorvausten ei tule olla automatisaatio, vaan tapauskohtaisesti sovittava korvaus. Sivista kannatti tutkintovientitoimikunnan roolin vakiinnuttamista säädöspohjaan.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 040 168 6836
Sivista lausui oikeusministeriölle yhdenvertaisuuslain osittaisuudistuksesta ja osallistui myös asiasta järjestettyyn kuulemistilaisuuteen 28.10. Sivista katsoi, että varhaiskasvatustoimijoilla on nyt entisestään laajat suunnitteluvelvoitteet yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen osalta. Sivista ei myöskään kannattanut häirinnän osalta velvoitteiden lisäämistä lakiin, vaan katsoi, että nykyinen lainsäädäntö antaa riittävät eväät puuttua häirintään. Sivista piti myös tärkeänä, että opiskeluympäristöt olisivat mahdollisimman saavutettavia.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 040 168 6836
Sivistystyönantajat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta. Hallituksen esitys liittyy hallitusohjelman kirjaukseen kolmiportaisen tuen mallin kehittämisestä.
Sivista katsoo, että esitysluonnos selkiyttäisi toteutuessaan lapsen tuen järjestämiseen liittyvää kirjavuutta yleisesti myös yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa.
Varhaiskasvatuslaki edellyttää palvelun tuottajaa, kunnallista tai yksityistä, toimimaan aina kaikessa lapsen etu huomioiden. Jottei lapsen etu jää taloudellisten realiteettien alle, työnjaon selkiyttäminen kuntien ja yksityisten toimijoiden välillä on tarpeen. Tämä toimii myös laatukriteerinä tuen toteuttamisessa.
Hallituksen esityksessä tuen järjestämistä on arvioitu paljolti kunnan näkökulmasta. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä täsmennettiin yksityisten palveluntuottajien osalta sääntelyä siten, että palveluntuottajan sijaintikunta tekisi hallintopäätöksen erityisestä tuesta palveluntuottajan pyynnöstä, ellei kunnan järjestämisvastuu olisi todennettavissa.
Lausuntopalautteen johdosta varhaiskasvatuksen järjestämispaikka nostettiin yhdeksi erityisen tuen yhteydessä päätettäväksi asiaksi, ja näin muutoksenhaun alaiseksi asiaksi. Tätä pidämme hyvänä.
Kokonaisuudessaan hallituksen esitys on tavoitteiltaan ja lähtökohdiltaan perusteltu ja lapsen oikeuksia vahvistava. Uudistus on tarpeellinen, tärkeä ja odotettu. Samalla on todettava, että varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuus on jo nyt monin paikoin todella vaikeaa ja uudet tavoitteet vaikeuttanevat osaavien ammattilaisten saatavuutta edelleen. Sivista korostaakin, että resurssien ja henkilöstön riittävyyttä on seurattava tarkkaan.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
Laura Rissanen, johtaja, p. 041 540 4505
Sivistystyönantajat antoi kirjallisen lausunnon eduskunnan sivistysvaliokunnalle ammatillisen koulutuksen tilauskoulutusta koskevista lakimuutosesityksistä. Sivista kannattaa koulutusviennin lainsäädännöllisten esteiden purkamista. Tilauskoulutuksen viennin avaaminen kaikille ammatillisen koulutuksen järjestäjille on hyvä uudistus. Vientiin liittyvän luvituksen on oltava nopeaa ja sujuvaa ja käsittelyprosessien viiveettömiä. Lain toimeenpanoa on seurattava. Jos lupajärjestelyprosessi ei tue koulutusviennin tarpeita, on ongelmiin puututtava.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja:
Heikki Holopainen, johtava elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 0400 639 331
Sivista oli kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa hallituksen esityksestä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA-koulutus) rahoituksesta. TUVA-koulutus on kiinteä osa oppivelvollisuuden laajentamista ja sen käyttöönotossa on otettava huomioon kaikki koulutuksen järjestäjät tasapuolisesti.
Sivistan lausunnossa todetaan, että koulutuksen tarkoituksesta johtuen on olettavaa, että koulutukseen osallistuu keskimääräisesti huomattavasti muun toisen asteen koulutusta enemmän tuen tarpeessa olevia opiskelijoita. Rahoituksen riittävyyttä on seurattava herkästi tältä osin. Hallituksen esitykseen on lausuntokierroksen jälkeen lisätty rahoituksen riittävyyden vaikutusarviointia. Sivista korostaa, että koulutuksen järjestäjien palautetta tästä on kuunneltava valiokuntakäsittelyn yhteydessä tarkkaan.
Sivista korostaa, että on tärkeä kohdella yhdenvertaisesti kaikkia koulutuksen järjestäjiä, riippumatta järjestämismuodosta. Uuden koulutusmuodon saavutettavuus turvataan vain, jos rahoitus on riittävää ja kannustaa kaikkia koulutuksen järjestäjiä toteuttamaan TUVA-koulutusta laadukkaasti. TUVA-koulutuksen käynnistymistä ja koulutuspaikkojen riittävyyttä on seurattava tiiviisti ja oltava valmius lisätä rahoitusta nopeastikin tarpeen mukaan.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, 041 5404505
Sivistystyönantajat oli kuultavana valtion talousarvioesityksestä 2022 eduskunnan sivistysvaliokunnasssa 19.10.2022. Kuulemisen teemana oli talousarvion lisäksi erityisesti korona-ajan aiheuttama oppimisen ja hyvinvoinnin vaje, kulttuuri ja liikunta, tiede ja tutkimus sekä osaamisen ja työvoiman tarpeen kohtaanto-ongelma.
Sivistan lausunnossa korostetaan, että koko koulutusketjun pitkäjänteisten ja ennakoitavien resurssien turvaaminen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja tutkimukseen on välttämätöntä, kun lähdetään rakentamaan uutta kasvua. Jo ennen koronakriisiä talouden kasvua vaikeutti osaajapula, jonka haasteellisuuden ennakoitiin jatkuvan. Tilanne ei ole muuttunut. Kasvua tukevat investoinnit on toteutettava viipymättä.
Kahdella edellisellä hallituskaudella koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta leikattiin pysyvästi lähes 1,5 miljardia euroa. Siten koulutuksen kunnianpalautuksessa on vielä tehtävää. Pohjoismaiselle tasolle pääseminen edellyttäisi noin 2 miljardin nousua rahoituksessa, kuten Sivista on mm. lausunnossaan koulutuspoliittisesta selonteosta valiokunnalle esittänyt.
Kaiken kaikkiaan koko koulutusketjun rahoituksen osalta on keskeistä pitkäjänteinen ja ennakoitava rahoitus. Ilman riittävää perusrahoitusta emme saavuta asetettuja koulutuspoliittisia tavoitteita. Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät perusrahoituksen korotusta kaikilla koulutusasteilla. Perusrahoituksen pysyvät korotukset ovat keino varmistaa kaikkien koulutuksen järjestäjien toimintaedellytykset. Esimerkiksi tarpeelliset indeksikorotukset turvaavat vain tämän päivän toimintaa, eivätkä ole investointi uuteen.
Sivista korostaa erityisesti sitä, että oppivelvollisuuden laajentamisen kustannusten seurannan on oltava lisäksi nopeaa ja lisäbudjetissa on lisättävä rahoitusta oletettuja suurempien kustannusten kattamiseen. Tiede-, TKI-rahoituksen sekä korkeakoulutettujen määrän noston ja ammatillisen koulutuksen kestävän rahoituksen osalta vaaditaan pysyviä ratkaisuja. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevia investointeja ei kyetä tekemään vuosittain vaihtelevaan rahoitukseen pohjautuen.
Lue koko lausunto.
Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, 041 540 4505
- « Edellinen
- 1
- …
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- …
- 36
- Seuraava »