» Uutiset » Koulutus- ja työperäiseen maahanmuuttoon helpotusta

Koulutus- ja työperäiseen maahanmuuttoon helpotusta

Sivistystyönantajat pitää hyvin tervetulleena hallituksen lakimuutosesitystä, jolla helpotetaan EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten opiskelijoiden ja tutkijoiden maassaoloa. Muutoksen myötä opiskelijoille myönnettäisiin oleskelulupa tutkinnon tavoitteellisen suoritusajan kestoksi. Tällä hetkellä lupa myönnetään kerrallaan enintään kahdeksi vuodeksi. Esimerkiksi ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisaika on 3-4 vuotta, minkä vuoksi tutkintoa suorittavien on pitänyt hakea jatkolupaa vähintään kerran.

Opintojen jälkeen myönnettävän oleskeluluvan voimassaoloaikaa työnhakua ja yritystoimintaa varten esitetään myös pidennettäväksi. Lupien pidentäminen opiskelua ja sen jälkeistä työnhakua varten helpottavat osaajien saamista ja jäämistä Suomeen.

– Uudistukset vähentävät opiskelijoiden lupabyrokratiaa ja tukevat tavoitteita saada lahjakkaita kansainvälisiä opiskelijoita ja osaavaa työvoimaa Suomeen. Siltä osin hallituksen esitys jää vajaaksi, että oleskelulupien pidentäminen ei koske tohtoriopintoja. Tähän tarvitaan myös muutos, sanoo Sivistystyönantajien johtava asiantuntija Heikki Holopainen.

Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton lisäämisessä tarvitaan toimenpiteitä ja asennemuutosta monella tasolla. Lainsäädäntö ja lupakäytännöt ovat osa tätä kokonaisuutta.

– Lupien pidentäminen on erittäin hyvä alku, mutta myös esimerkiksi haku- ja käsittelyprosesseja pitää nopeuttaa ja tehdä hakijaystävällisemmäksi. toteaa Holopainen.

Lue Sivistan lausunto täältä.

Lisätietoja: Heikki Holopainen, p. 0400 639331

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi

Lue lisää...

Harjoittelukoulujen työaika- ja palkkaustyöryhmässä saavutettiin neuvottelutulos

Lue lisää...

Ammattikorkeakoulujen työriidan sovittelua jatkettu

Lue lisää...

Koulujen ja oppilaitosten loma-ajat​

Lue lisää...

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tutkimuksen ja opiskelun perusteella​ 

Lue lisää...