Korkeakouluvision 2040 kunnianhimon taso puhutti Vaasassa

Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Vaasassa (26.–27.11.) oli yhteinen pysähdys Korkeakouluvisio 2040 -työn äärelle. Visio on vielä luonnos, mutta keskusteluissa kuului hyvin, mihin suuntaan korkeakouluväki haluaisi Suomea viedä. Ainakin rohkeutta visiolta vielä kaivataan.

1. 50 %, 60 % vai 70 % – kuinka korkealle rima nostetaan?

Yksi näkyvimmistä keskustelunaiheista oli tavoite korkeakoulutettujen nuorten osuudesta. Luonnoksessa puhutaan “yli 50 prosentista”. Seminaarissa moni piti tätä liian varovaisena, kun esimerkiksi Teknologiateollisuuden esittämien arvioiden mukaan tavoitteen pitäisi olla lähempänä 70 prosenttia, jotta osaajapula saataisiin aidosti kuriin.

Kysymys ei ole vain yhdestä prosenttiluvusta, vaan signaalista:

Onko Suomi valmis ottamaan kiinni korkeasti koulutettujen maiden kärjen vai tyydymmekö siihen, että olemme hieman keskikastia parempia?

Kunnianhimon tasoa pitää nostaa, jos visio haluaa aidosti ohjata päätöksentekoa.

2. Visiossa nuoret ovat etulinjassa

Luonnoksen painopisteet (mahdollisuuksia nuorille, sivistyksen ja tieteen vapaus, luovat osaajat ja yhteiskunnan uudistuminen) herättivät pääosin myönteistä nyökyttelyä. Ryhmätöissä nousi vahva toive siitä, että visiota kirjoitettaisiin vielä selkeämmin nuorten ja etenkin ilman tutkintoa olevien näkökulmasta.

Samalla muistutettiin, että korkeakoulutus ja tutkimus eivät ole vain nuoriso- ja opiskelijapolitiikkaa. Kyse on myös elinkeinoelämän kilpailukyvystä, julkisen sektorin uudistumismahdollisuuksista ja aikuisten osaamisen päivittämisestä.

3. Koko koulutusketju vaikuttaa korkeakouluihin

Moni puheenvuoro muistutti, ettei korkeakoulutusta voi tarkastella irti muusta koulutusjärjestelmästä. Oppimistulokset, lukutaito ja kriittinen ajattelu rakentuvat jo varhaislapsuudessa ja perusopetuksessa.

Kriittisen ajattelun ja argumentaatiotaitojen kehitystä selittää jo lapsuudessa luettujen kirjojen määrä. Kun koko ketju on kunnossa ja pohja on vahva, korkeakoulut voivat keskittyä osaamisen syventämiseen ja luovuuden vapauttamiseen sen sijaan, että paikataan perustaitojen puutteita.

Visiolta toivoisimme vielä vahvempaa kytkeytymistä koko koulutusketjuun, ei vain korkeakoulujen omaan tonttiin.

4. Sokeat pisteet: alueet, korkeakouluverkko ja kansainväliset osaajat

Vaikka päätavoitteista vallitsi kohtuullinen yksimielisyys, luonnoksesta löytyi myös puutteita.

Alueellinen rakennemuutos jää käytännössä mainitsematta. Miten visio vastaa siihen, että työpaikat ja väestö näyttävät keskittyvän ja samaan aikaan tarvitaan elinvoimaisia alueita koko maahan?

Korkeakoulujen määrä ei keskusteluissa noussut pöydälle lainkaan. Moni kuitenkin salaisesti pohti, onko nykyinen rakenne kestävä ja kilpailukykyinen 2040 saakka?

Kansainväliset osaajat mainitaan, mutta eivät vielä vision mittakaavan edellyttämällä tavalla. Jos Suomen väestö ja työikäinen ikäluokka pienenevät, kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden roolin pitäisi näkyä tavoitteissa selvästi nykyistä vahvemmin.

5. Laatu, rahoitus ja realismin rajat

Ministeriön esityksissä korostui, että julkisen talouden näkymät ovat tiukat, väestö ikääntyy ja kansainvälinen TKI-kilpailu kovenee. Näissä oloissa yksityisen rahoituksen rooli kasvaa väistämättä.

Suomen tulisi nousta korkeakoulujen perusrahoituksessa vähintään pohjoismaiselle tasolle. Rahoituksen on oltava pitkäjänteistä. Jatkuvaa hankerahoituksen varaan rakentamista pidettiin seminaarissa riskinä laadun ja pitkäjänteisen työn kannalta.

Samalla pohdittiin, miten koulutuksen laatu turvataan, jos sisäänottoa lisätään ilman selkeitä lisäresursseja. Korkeakoulutettujen määrän lisääminen ilman kasvavaa rahoitusta uhkaa heikentää juurikin laatua, joka on järjestelmässämme korkealla tasolla.

Vaikka poliittista tahtoa rahoituksen lisäämiseen yhtäkkiä löytyisikin, julkisella puolella ei välttämättä ole riittävästi jakovaraa kattamaan visiolle asetettuja odotuksia. Siksi korkeakouluille tarvitaan myös uusia rahoituslähteitä ja joustavampia toiminnan mahdollisuuksia.

Yksi suunta voisi olla julkisesti rahoitettujen paikkojen selkeämpi priorisointi ensikertalaisille sekä mahdollisuus toisten tutkintojen maksullisuuteen. Näin julkinen rahoitus riittäisi takaamaan korkeakoulutuksen vähintään noin 50 prosentille ikäluokasta, ja samalla avautuisi uusia vaihtoehtoja niille, jotka haluavat myöhemmin päivittää tai laajentaa osaamistaan.

7. Positiivinen asenne ei ole sivuseikka

Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen kiteytti monen mielialan toteamalla, että asenteen on oltava positiivinen – myös siksi, että negatiivinen puhe heijastuu suoraan kansainväliseen investointi-ilmapiiriin. Jos emme itse usko mahdollisuuksiimme, miksi kukaan muukaan uskoisi?

Tämä ei tarkoita, että ongelmia pitäisi silotella. Päinvastoin rahoitusvaje, osaajapula ja uudistustarve on tunnistettava rehellisesti.

Korkeakouluvisio 2040 on vasta luonnos, mutta Vaasassa kävi selväksi ainakin kolme asiaa:

Kunnianhimon tasoa on syytä nostaa, jos haluamme aidosti vastata osaajapulaan ja globaaliin kilpailuun. Visio on kirjoitettava nuorten ja koko koulutusketjun näkökulmasta. Rahoitus, rakenteet ja priorisoinnit on uskallettava sanoa ääneen. Muuten vaarana on, että hienot tavoitteet jäävät juhlapuheiksi.