» Lausunnot » Tilastotuotannon muutokset​ 

Tilastotuotannon muutokset​ 

Lausunto_artikelikuva

Tilastokeskukselle 

Asia: Tilastotuotannon muutokset 

Viite: TK/1065/00.07/2026  

 

1. Yleiset kommentit muistioon ja sen vaikutuksiin 

Sivistysala ry:n tavoitteena on, että Suomi on parhaiten koulutettujen ihmisten hyvinvoiva, avoin ja vetovoimainen maa, jossa osaamisella ja luovuudella tehdään parempaa maailmaa. Tutkitun tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on meille tärkeä arvo. Katsomme, että yhteiskunnalliset ratkaisut on perustettava faktoihin, ja faktojen kuvaamisessa tilastot ovat ratkaisevan tärkeitä. Tiedolla johtamista tarvitaan kansallisen politiikan ohella myös alueellisessa, paikallisessa ja oppilaitoskohtaisessa päätöksenteossa. 

Lausuttavana olevassa Tilastotuotannon muutokset 2027 -muistiossa on kuvattu suunniteltuja muutoksia budjettirahoitteiseen tilastotuotantoon. Tilastoja hyödynnetään laajasti muun muassa yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämisessä, suunnittelussa, näkemysten muodostamisessa, lainvalmistelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tilastojen avulla seurataan tavoitteiden etenemistä ja tehtyjen päätösten vaikutuksia.  

Monipuoliset tilastoaineistot ovat keskeisiä myös tieteellisen tutkimuksen tekemisen kannalta. Nykyinen toimintatapa on verrattain kustannustehokas, kun erikoistunut toimija vastaa keskitetysti aineistojen tuottamisesta. Tilastokeskuksen tuottamien aineistojen saatavuuden heikentäminen voisi johtaa tutkimustoiminnan kustannusten kasvuun, kun suunnan pitäisi olla päinvastainen: Tilastokeskuksen aineistot ovat jo nyt varsin kalliita. Sivista katsoo, että viranomaisten keräämät data-aineistot tulisi olla avoimesti tutkijoiden saatavilla.  

 

2. Kommentit aihealueen 3. Yhteiskunta ja yhdenvertaisuus tilastojen muutoksiin 

Tilastokeskuksella on keskeinen rooli koulutusta koskevan tilastotiedon julkaisijana. Työhön on kuulunut myös useista eri lähteistä kerättyjen tietojen yhdistäminen. Muistiossa esitetään sivistysalan osalta lakkautettavaksi koulutukseen hakeutumista, opintojen kulkua, koulutuksen keskeyttämistä sekä sijoittumista koulutuksen jälkeen koskevat tilastot. Näitä tilastoja hyödynnetään laajasti koulutuskentällä, eikä Sivista kannata niiden lakkauttamista. Lakkauttaminen heikentäisi edellytyksiä tiedolla johtamiseen sekä tietoon perustuvaan päätöksentekoon.  

On tärkeää, että tilastojen avulla voidaan seurata asetettujen politiikkatavoitteiden saavuttamista koskien esimerkiksi opiskelijoiden valmistumista ja kriittisiä vaiheita opintopolulla etenemisessä. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi saada yhteiskunnalliset tietovarannot aiempaa nopeammin päätöksenteon ja tutkimuksen käyttöön. Esitetyt muutokset ovat ristiriidassa tämän kanssa.  

Koulutustilastojen kannalta juuri pitkät aikasarjat ovat keskeisiä, jotta politiikkatoimien vaikuttavuutta on mahdollista arvioida. Sivista pitää lakkauttamista parempana vaihtoehtona harkita tilastojen julkaisuvälin harventamista. 

Muistiosta ei käy ilmi, lopetetaanko samalla myös lakkautettaviin tilastoihin liittyvä tiedonkeruu. Sivista pitää erittäin ongelmallisena, mikäli koulutuksen järjestäjiltä kerättävää tietoa ei jatkossa koottaisi ja julkistettaisi koulutuksen kehittämisen käyttöön.  

Muistiosta ei käy ilmi, millaisia vaikutuksia näiden tilastojen lakkauttamisella arvioidaan olevan opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen tarjoamaan tietoon. Sivista katsoo, että kokonaisuutta olisi vielä syytä arvioida koko koulutustilastoinnin näkökulmasta. Nyt suunnitellut muutokset eivät saa johtaa tilanteeseen, jossa tilastojen saatavuus heikkenee molemmissa lähteissä. Sivista katsoo, että keskeisten tilastojen lakkauttamisen sijaan sivistysalan tilastoinnin ja tilastojen julkaisujen jatkamiseksi tulisi tarkastella ja karsia mahdollisia päällekkäisyyksiä.  

Koulutusta kuvaavissa tilastoissa voidaan hyödyntää pitkälti rekisteriaineistoja, mikä vähentää tilastoinnin kustannuksia. Kun samaan aikaan Tilastokeskuksella on lakiin perustuva oikeus kerätä tietoja tilastotarkoituksiin tiedonantovelvollisuuden perusteella, kehotamme harkitsemaan koulutusta koskevan tilastoinnin päällekkäisyyden karsimista, tilastoinnin keskittämistä tilastolaissa määriteltynä viranomaisena Tilastokeskukselle ja koulutustilastojen budjettirahoituksen turvaamista tätä kautta. 

 

Helsingissä 25.5.2026 

Sivistysala ry 

Heikki Kuutti Uusitalojohtaja, politiikka ja vaikuttaminen 

Annakaisa Tikkinen​johtava asiantuntija, politiikka ja vaikuttaminen
annakaisa.tikkinen@sivista.fi, puh. +358403566082 

Sivistysala ry tekee sinnikästä työtä koulutuksen, osaamisen ja luovuuden puolesta. Edustamme noin 470 sivistysalan työnantajaa. Jäsentemme palveluksessa on noin 71 000 alan ammattilaista. Olemme Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. 

Aiheen asiantuntijat

Annakaisa Tikkinen

Johtava asiantuntija, Politiikka ja vaikuttaminen
> Katso profiili

(09) 1728 5724
040 356 6082
etunimi.sukunimi@sivista.fi

Varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus

Harri Hietala

Pääekonomisti
> Katso profiili

(09) 1728 5718
0500 789 906
etunimi.sukunimi@sivista.fi

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Talous- tai tilastotieteen korkeakouluharjoittelija Sivistysala ry:lle

Lue lisää...

Koottua tietoa koulutuksesta ja tutkimuksesta – tutustu Sivistan uusiin sivuihin!

Lue lisää...
Ihmisiä kaupungin vilinässä

Tilastokeskuksen tuore väestöennuste – maahanmuutto ylläpitää toistaiseksi väkiluvun kasvua

Lue lisää...

Yliopistojen henkilöstömäärä ja ansiot jatkoivat nousuaan vuonna 2023

Lue lisää...