» Yhteystiedot » Harri Hietala

HARRI HIETALA

Pääekonomisti
> Katso profiili

(09) 1728 5718
0500 789 906
etunimi.sukunimi@sivista.fi

Sivistassa

Työskentelen Sivistassa ekonomistina. Työhöni kuuluu sekä vaikuttamistoiminta että työmarkkinatoiminta. Tuen näissä myös muiden työtä tilasto- ja tutkimustiedolla. Keskeisiä tehtäviäni on mm. palkkatilastojen tuottaminen, työmarkkinaneuvotteluiden tukeminen kustannuslaskennalla, tilasto- ja tutkimustiedosta ajan tasalla pysyminen ja sen jalostaminen sekä vaikutusarvioiden tekeminen. Työhöni kuuluu myös hallinnollisia ja ICT-vastuita. 

Koulussa

Alakoulun kävin pienessä kyläkoulussa, jossa vuosiluokkamme seitsemän oppilasta muodosti suuren osan koulun noin 20 oppilaasta. Yläkoulu meni sitten kirkonkylällä käyden, jonka jälkeen muutin Kuopioon Lyseon lukion opintojen pariin. Kuopiosta opinpolkuni jatkui kansantaloustieteen opintojen perässä Helsinkiin ja yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. 

Vapaalla

Vapaa-ajallani olen häärinyt suomalaisen juniorijalkapallon ja kannattajatoiminnan parissa. Viihdyn myös kotiaskareissa ja varsinkin puutarhassa. Pyrin myös liikkumaan aktiivisesti.

Harri_Hietala

Kirjoittajalta

Harri Hietala: Mistä puhutaan, kun tes-neuvotteluissa puhutaan palkkakehityksestä ja kustannusvaikutuksista?

Lue lisää...

Harri Hietala: Yliopistojen perusrahoitus vaatii lisäpanostuksia

Lue lisää...

Harri Hietala: Elämmekö hullua vuosikymmentä?

Lue lisää...

Sivistysalan tulevaisuuspoiminnat: Väestökehitys haastaa sivistysalaa

Lue lisää...

Harri Hietala: Sivistysalan tulevaisuuden kannalta julkisen talouden tila on keskeinen

Lue lisää...

Sipilän hallituksen viimeiset budjettiratkaisut

Lue lisää...

Koulutuksen tarve on kasvussa – ei laskussa

Lue lisää...

Tutkimus ei johda menestyviin innovaatioihin itsestään

Lue lisää...