» Tiedotteet » Tiedevaalit23-kampanja nostaa esiin, miten tiede vaikuttaa suomalaisten arkeen

Tiedevaalit23-kampanja nostaa esiin, miten tiede vaikuttaa suomalaisten arkeen

Tiedevaalit_Tunnus_twi 16.9

Tiede koskettaa meitä kaikkia! Tutkittu tieto ja sen avulla kehitetyt keksinnöt ovat irrottamaton osa elämäämme ja helpottavat arkeamme lukemattomin tavoin. Tieteen merkitystä ei kuitenkaan usein huomaa, ellei siihen erikseen kiinnitä huomiota.

Me tieteen puolesta toimivat järjestöt haluamme muistuttaa, että nykyinen hyvinvointimme rakentuu tieteen, tutkitun tiedon ja koulutuksen varaan. On tärkeää nostaa esiin tieteen saavutuksia ja huomioida, miten Suomi on pärjännyt tieteen ja koulutuksen avulla. Niiden avulla pärjäämme myös jatkossa, kunhan tieteen ja tutkimuksen sekä koulutuksen riittävä rahoitus turvataan.

Tiedevaalit23-kampanja on kahdeksan suomalaisen tiedetoimijan yhteinen kampanja, jossa eduskuntavaalien alla nostetaan esiin, miten tiede vaikuttaa suomalaisten arkeen. Toivomme eduskuntavaaliehdokkaiden ja äänestäjien muistavan, että tutkimus ja koulutus mahdollistavat Suomen hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa.

Kampanjaa voi seurata Tiedevaalit-kanavilla Facebookissa ja Instagramissa sekä toimijoiden omissa sosiaalisen median kanavissa.

Kampanjassa ovat mukana Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, Säätiöt ja rahastot, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Sivista SuomiAreenalla: Luotetaanko Suomessa tutkittuun tietoon?

Lue lisää...

Sivista, Suomen Akatemia ja UNIFI SuomiAreenalla 23.–26.6.2026

Lue lisää...

Tohtoripilotti toi työrauhan väitöskirjaan ja avasi ovia kansainvälisiin verkostoihin

Lue lisää...

Kehysriihianalyysi: Ei uusia suoria säästöjä koulutukseen, mutta tutkimus- ja kehitystoiminnan leikkaukset tekevät hallaa kasvulle

Lue lisää...

Hallituksen kehysriihi: Sivistysala moittii leikkauksia tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Lue lisää...

Korkeakouluvision suunta oikea – koulutus- ja osaamistason nosto vaatii painavampia toimia

Lue lisää...

Sivista ja Professoriliitto: Tutkijoiden ja tutkimuksen turvallisuus on taattava

Lue lisää...

Finnish deep tech careers in the spotlight – Join the campaign!

Lue lisää...