» Uutiset » Nuorten tulevaisuususko horjuu – ratkaisuja tarvitaan

Nuorten tulevaisuususko horjuu – ratkaisuja tarvitaan

Tyttö katsoo kännykkää metroasemalla

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on tehnyt 36 toimenpide-ehdotusta nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseksi. Ratkaisut liittyvät muun muassa arjen turvallisuuteen, osallisuuden lisäämiseen ja rakentavan keskustelukulttuurin luomiseen. Ensimmäiset opiskelupaikat ja polku työelämään ovat ratkaisevia tekijöitä nuoren elämässä, painottaa Sivistan toimitusjohtaja Jenni Järvelä. 

Nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä on saatu viime kuukausina huolestuttavia tuloksia. Vaikka nuorten tulevaisuususko ei ole romahtanut, sitä ei voi enää pitää itsestäänselvyytenä.  

Pessimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuvien nuorten osuus on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi vuodesta 2021 (Nuorisobarometrin 2025). Nuorista 70 prosenttia kokee paineita työn saamisesta, ja puolet kertoo kokevansa paljon epävarmuutta työllistymisestä. 

Sitran lokakuussa 2025 julkaiseman ennakointikatsauksen mukaan nuoret ovat muita ikäryhmiä optimistisempia, mutta tulevaisuuteen innostuneesti suhtautuvien nuorten osuus on laskenut kolmessa edellisessä kyselyssä. Sivistan tulevaisuuspoiminnassa nostetaan esiin koulutususkon heikkeneminen pitkällä aikavälillä.  

– Elämme poliittisesti ja taloudellisesti epävarmoja aikoja. Epävarmuutta on helpompi käsitellä, jos voimme luoda positiivisia tulevaisuudennäkymiä. Ensimmäiset opiskelupaikat ja polku työelämään ovat ratkaisevia tekijöitä. Juuri nyt tie molempiin näyttäytyy kuitenkin hankalana: esimerkiksi tuoreista ylioppilaista vain kolmannes pääsee aloittamaan korkeakouluopinnot seuraavana syksynä, Sivistan toimitusjohtaja Jenni Järvelä sanoo. 

Nuorten tulevaisuususkon mureneminen on pysäytettävä 

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi viime vuonna asiantuntijaryhmän nuorten tulevaisuususkoa vahvistavien toimenpiteiden selvittämiseksi. Ryhmän tavoitteena oli koostaa tutkimuksiin perustuvaa tietoa nuorten tulevaisuususkosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä luoda ratkaisuehdotuksia ja toimenpiteitä tulevaisuususkon vahvistamiseksi. 

Asiantuntijaryhmän loppuraportissa painotetaan, että ratkaisut vaativat laajoja toimia. Nuoren luottamusta omaan tulevaisuutensa määrittävät samat peruskysymykset kuin muillakin: terveys, talous, sosiaaliset suhteet ja turvaverkot. Siksi mikään yksittäinen toimiala ei riitä pysäyttämään nuorten tulevaisuususkon heikkenemistä.  

Asiantuntijaryhmä on tehnyt 36 toimenpide-ehdotusta, jotka käsittelevät laaja-alaisesti muun muassa keskustelukulttuuria, arjen turvallisuutta, sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ja osallisuutta. 

– Nuorten osallisuus ja mahdollisuus vaikuttaa ovat keskeisiä tulevaisuususkon ja toivon rakennuspalikoita. Koulu ja erilaiset harrastusyhteisöt ovat turvallisia paikkoja kokeilla vaikuttamista. Vaikuttamiseen kuuluu sekin, että päätökset eivät aina mene omien toiveiden mukaisesti, mutta kokemus osallistumisesta ja kuulluksi tulemisesta kantavat aktiiviseen kansalaisuuteen myöhemmässä elämässä, kommentoi Sivistan johtava asiantuntija Annakaisa Tikkinen. 

Koulutus antaa eväitä kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja osaamisen työelämää varten. Jotta yhä useampi nuori pääsisi opiskelemaan nopeammin, korkeakoulujen rahoitusta on kehitettävä pitkäjänteisesti ja koulutuspaikkojen kasautumista samoille henkilöille on purettava.  

– Nuorisobarometrin mukaan 81 prosenttia nuorista haluaa suorittaa korkeakoulututkinnon. Näihin tulevaisuuden toiveisiin pitää pystyä vastaamaan paremmin kuin tällä hetkellä. Parhaillaan käynnissä olevassa korkeakoulujen visiotyössä on päätettävä vaikuttavista keinoista kohdentaa korkeakoulujen aloituspaikkoja nykyistä tehokkaammin nuorille, Tikkinen tähdentää. 

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa​ 

Lue lisää...

Suomen tulee välittää eteenpäin ymmärrystä kokonaisturvallisuuden merkityksestä

Lue lisää...

Huoltovarmuus vaatii uutta osaamista – sivistysalalla keskeinen rooli

Lue lisää...

Koulutustarpeen ennakointimalli​

Lue lisää...

Sivistysalan tulevaisuuspoiminnat: Väestökehitys haastaa sivistysalaa

Lue lisää...
Ihmisiä kaupungin vilinässä

Tilastokeskuksen tuore väestöennuste – maahanmuutto ylläpitää toistaiseksi väkiluvun kasvua

Lue lisää...

Lähes 400 000 nuorta tavoittanut Taidetestaajat palkittiin sivistystekona

Lue lisää...