Uutishuone
Budjettiriihi 2026: Koulutukseen ja tutkimukseen ei uusia säästöjä
Orpon hallitus sai päätökseen viimeisen budjettiriihensä. Sivistysala ry (Sivista) on tyytyväinen, että koulutukseen ja tutkimukseen ei kohdistettu uusia säästötoimia valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2027.
– On hienoa, että säästöjen keskelläkin tutkimuksen ja kehityksen (T&K) rahoitusta kasvatetaan 230 miljoonalla eurolla. Hallitus toteuttaa polkua kohti yhteisesti sovittua neljän prosentin tavoitetta. Tavoitteesta yksi kolmasosa on julkisen vallan vastuulla, sanoo johtaja Heikki Kuutti Uusitalo.
– Viime kevään kehysriihestä lähtien hallitus on kuitenkin alkanut nihkeillä. Tuomitsemme oudon puliveivauksen, jossa valtion rahoitusosuuteen lasketaankin mukaan osa EU:lta tulevasta rahasta. Tässä tingitään väärästä paikasta, sillä osaamisella, tutkimuksella ja tuotekehityksellä luodaan perustaa Suomen kestävälle kasvulle, Uusitalo sanoo.
Valtiovarainministeriön budjettipohjassa korkeakoulujen T&K-rahoituksen lisäys oli 32,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti. OKM:n ehdotus oli 86,5 miljoonaa. Hallituksen budjettiehdotuksen lopullisia lukuja tältä osin ei ole vielä julkistettu.
Hallitusohjelmaan oli kirjattu yksityisen hoidon tuen hoitorahan nosto. Sitä maksetaan perheille, joiden lapset ovat yksityisissä päiväkodeissa ilman palveluseteliä. Hoitorahan korottaminen pienentäisi perheiden maksettavaksi jäävää osuutta. Budjettiriihestä ei kuultu uutista kyseisen kirjauksen toimeenpanosta, joten hallitusohjelma ei tältä osin toteudu.
Lisätietoja:
Heikki Kuutti Uusitalo, johtaja, politiikka ja vaikuttaminen, heikki.kuutti.uusitalo@sivista.fi, puh. 050 302 8246







