» Blogi » Jonna Öhrnberg: Työharjoittelu Sivistassa – mitä jäi käteen (tai jalkaan)?

Jonna Öhrnberg: Työharjoittelu Sivistassa – mitä jäi käteen (tai jalkaan)?

Jonna_blogikuva

Olen opiskelijana yliopistossa, joka on Sivistan jäsen ja olen ollut niin työntekijänä kuin työnantajan edustajanakin useammassa Sivistan varhaiskasvatuksen jäsenorganisaatiossa. Odotinkin siis innosta pomppien (ja toisaalta omaa osaamistani jännittäen) ensimmäistä harjoittelupäivääni. Toivoin pääseväni näkemään lähietäisyydeltä, mitä on työnteko Sivistassa – olinhan jo nähnyt mitä Sivistan toiminta jäsenen näkökulmasta voi esimerkiksi olla. 

Suoritin kaksi kuukautta kestäneen kasvatustieteen maisteriopintoihini liittyvän harjoittelun, johon olen kokonaisuudessaan varsin tyytyväinen. Harjoitteluni aikana ymmärrykseni sivistysalan kentän moninaisuudesta ja erilaisista toimintamuodoista lisääntyi ja sain jo olemassa olleille ajatuksille ja mielikuville vahvistusta sekä tarkennusta. Sivistassa kuulin myös paljon konkreettisia, kentältä kuultuja esimerkkejä erinäisistä teemoista ja osallistuin moneen mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa pohdittiin teemoja eri koulutusasteiden tai erilaisten toimijoiden kantilta. 

Pääsin harjoittelussa tosiasiassa soveltamaan ja käyttämään tieteellistä tietoa asiantuntijaroolissa 

Helsingin yliopisto on asettanut maisteriharjoittelulle tiettyjä tavoitteita, joista yksi on, että opiskelija kehittää valmiuksiaan soveltaa ja käyttää tieteellistä tietoa ammatillista asiantuntijuutta vaativissa toimintaympäristöissä. Koen, ettei tämä osa-alue jäänyt harjoittelussani ainoastaan valmiuksien kehittämisen tasolle, vaan pääsin tosiasiassa soveltamaan ja käyttämään tieteellistä tietoa asiantuntijaroolissa ja jakamaan omaa osaamistani. Sivistassa tehdään tälläkin hetkellä aktiivisesti paljon varhaiskasvatukseen liittyviä asioita esimerkiksi poliittisen vaikuttamisen osalta – unohtamatta tekeillä olevaa yksityisen varhaiskasvatuksen työehtosopimusta. Pääsin harjoitteluni aikana kertomaan käytännön esimerkkejä päiväkodeissa tapahtuneista tilanteista niin työntekijän kuin työnantajankin hattu päässä Sivistan henkilökunnalle ja toisaalta esittämään myös omia pohdintojani siitä, miten erinäisiä asioita voitaisiin kehittää. Koin, että tuottamaani ja soveltamaani tietoa arvostettiin ja sain upean kokemuksen siitä, millaista on tehdä työtä asiantuntijaorganisaatiossa.  

Sain toimia työyhteisön aktiivisena jäsenenä 

Opiskelijan tulee yliopiston tavoitteiden mukaan harjoittelun aikana osata tunnistaa ja analysoida asiantuntijatehtävien edellyttämää osaamista. Toimiessani työyhteisön aktiivisena jäsenenä pääsin tunnistamaan ja analysoimaan eri asiantuntijoiden osaamista. Ollessani osana Sivistan politiikan ja vaikuttamisen tiimiä pääsin näkemään läheltä, kuinka vaikuttamista tehdään ja miten esimerkiksi lausunto rakentuu. Ihan heti en keksi, missä muualla tällaista asiaa olisin voinut päästä läheltä seuraamaan – ja siihen osallistumaan.  

Vaikka harjoitteluni Sivistassa päättyykin, uskon että tavalla tai toisella Sivista tulee pysymään aktiivisesti osana työelämääni. Toivottavasti myös kertomani konkreettiset esimerkit varhaiskasvatuksen kentältä ovat jääneet sivistalaisten korvan taakse ja ne muistetaan.  

Siniset sivistan villasukat jalassa tanssahtelen seuraavaksi uusien haasteiden pariin. 

Kiitos Sivistan henkilökunta ja erityiskiitos myös Sivistan jäsenille, joiden kanssa olen harjoitteluni aikana saanut kohdata ja osallistua moniin mielenkiintoisiin keskusteluihin.  

Jonna_pikkukuva
Jonna Öhrnberg

Kirjoittaja on Sivistan korkeakouluharjoittelija.

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Yksityiset päiväkodit tasapainoilevat kustannusten ja kasvavien odotusten ristipaineessa

Lue lisää...
Äiti lapsen kanssa leikkikentällä

Yksityiselle varhaiskasvatusalalle uusi työehtosopimus 

Lue lisää...

Yksityisellä varhaiskasvatusalalla saavutettu neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta

Lue lisää...

Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimusneuvotteluissa ei vielä ratkaisua

Lue lisää...

Lupa- ja valvontaviraston maksut vuonna 2026​ 

Lue lisää...
Susanna Niinistö-Sivuranta nojaa kaidetta vasten.

Susanna Niinistö-Sivuranta: Yhteistyöllä laadukasta varhaiskasvatusta

Lue lisää...

Sivista budjettikuulemisessa: Suomessa koulutuksen rahoitus Pohjoismaiden hännillä

Lue lisää...

Talous- tai tilastotieteen korkeakouluharjoittelija Sivistysala ry:lle

Lue lisää...

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 16 §:n muuttaminen ​ 

Lue lisää...