» Tiedotteet » “Sivistystä ei saa pitää itsestäänselvyytenä” – sivistysyhteiskunnan tulevaisuus on turvattava, vaativat sivistysalan toimijat

“Sivistystä ei saa pitää itsestäänselvyytenä” – sivistysyhteiskunnan tulevaisuus on turvattava, vaativat sivistysalan toimijat

SA_2024_OlemmeMukana-vaaka-2

Sivistysala Sivista, Suomen Akatemia ja yliopistojen rehtorineuvosto Unifi järjestävät 26.6.2024 SuomiAreenassa paneelikeskustelun, jossa keskustellaan sivistyksen merkityksestä ja sen tulevaisuudesta.

Sivistys on kautta historian ollut yhteiskuntien muutosvoima, ja Suomi on noussut yhdeksi maailman menestyneimmistä maista uskomalla sivistykseen.

Nyt koulutustason lasku, oppimistulosten eriytyminen ja polarisaatio haastavat kuitenkin sivistysyhteiskunnan tulevaisuutta, katsovat sivistysalan toimijat.

– Sivistystä ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Sen eteen pitää tehdä töitä joka päivä, sanoo Sivistysala Sivistan toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta.

Sivistys on paitsi koulutusta, myös kykyä suhtautua uteliaasti ja riittävän kriittisesti ympäröivään maailmaan. Siksi sivistys suojaa yhteiskuntaa monilta ulkoisilta uhilta, kuten väärältä tiedolta, joka on maailman suurin uhka.

– Ennen totta oli se, mitä luki esimerkiksi tietosanakirjassa. Nyt tarvitsemme entistä laajempaa sivistyspohjaa, jotta osaamme erottaa esimerkiksi tutkitun tiedon mielipiteistä tai disinformaatiosta, sanoo Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola.

Tarvitaan keskustelua

Sivistysyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä koulutus- ja tiedepolitiikkaa, sillä Suomen kaltaisen maan menestyminen perustuu korkeatasoiseen koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen.

Lisäksi tarvitaan myös yhteiskunnallista keskustelua.

– Sivistys elää ajassa. Sivistys on myös kykyä ajatella kanssaihmisiä ja ympäristöä, ja ymmärtää, ettemme ole täällä vain itseämme varten. Sivistys on esimerkiksi sitä, että hyödynnämme luonnonvaroja kestävästi maapallon ja tulevien sukupolvien kannalta, sanoo Unifin toiminnanjohtaja Heikki Holopainen.

– Sivistyksen suurin uhka on, ettemme keskustele toistemme kanssa. Sivistys on kykyä ymmärtää maailmaa mahdollisimman laajasti myös oman kuplansa ulkopuolelta, sanoo Suomen YK-nuorten puheenjohtaja Adina Nivukoski.

 

Sivistysala Sivista, Suomen Akatemia ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry järjestävät keskiviikkona 26.6.2024 kello 11-11.45 SuomiAreenassa paneelikeskustelun, jossa keskustellaan sivistyksen merkityksestä ja sen tulevaisuudesta.

Keskusteluun osallistuvat Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola, Sivistysalan toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n toiminnanjohtaja Heikki Holopainen sekä Suomen YK-nuorten puheenjohtaja Adina Nivukoski. Keskustelun juontaa MTV:n politiikan toimittaja Maria Nykänen.

Paneelikeskustelua voi seurata myös suorana lähetyksenä MTV Katsomossa.

Olipa kerran sivistys – entä sen tulevaisuus? -paneelikeskustelu SuomiAreenassa
Aika: keskiviikko 26.6.2024 kello 11-11.45.
Paikka: Porin kaupungintalon puiston lava, Hallituskatu 12, Pori

Jaa

Seuraa

Lue lisää aiheesta

Kasvun, koulutuksen ja tutkimuksen välisen yhteyden esillä pitäminen on nyt erityisen tärkeää

Lue lisää...

Sivistys kansainvälisessä maailmassa – kaikille mahdollisuus osaamiseen, luovuuteen ja kasvuun

Lue lisää...

​Suomen Akatemia -asetuksen muutokset​ 

Lue lisää...

Sivista SuomiAreenalla 2025

Lue lisää...

SuomiAreenalla keskustelemme osaajista, kasvun tekijöistä ja tutkimuksen kansainvälisyydestä nykyisessä turvallisuustilanteessa

Lue lisää...

Johtopäätös OKM:n sivistyskatsauksesta: Vaikka lasten määrä vähenee, rahan ei tarvitse vähentyä

Lue lisää...
Eu-liput Brysselissä

Osaamisen ja sivistyksen merkitys on tärkein eurooppalainen viestimme

Lue lisää...

Sivistysalan näkökulmia kuntavaalitulokseen

Lue lisää...

Suomen Akatemia -lain muuttaminen

Lue lisää...